Ilves-luotsi: ”Hilander ollut viime vuodet yksi parhaistamme”
Ilveksen maalivahtivalmentaja Mikko Kavén kehuu suojattinsa Mika Hilanderin viime kautta. Kutsu Huuhkajien talvimaaotteluihin Abu Dhabiin on luotsin mukaan vahdille tärkeä myös motivaation kannalta.
15 A-maaottelua aktiiviurallaan pelannut Mikko Kavén arvostaa 33-vuotiaan Mika Hilanderin roolin Ilveksessä korkealle.
- "Hila" pelasi meille taas paljon pisteitä. Kokonaisuutena voi sanoa, että hän oli, taas kerran, yksi parhaista pelaajistamme. Hän on ollut sitä ehdottomasti viimeiset kolme vuotta, Kavén kehuu.
- Olimme hänen kanssaan paljon yhteydessä jo ennen kuin hän tuli Ilvekseen. Halusimme kehittää alusta saakka tiettyjä asioita ja niissä hän onkin onnistunut. Sitä kautta hän on hommannut itsensä myös maajoukkueympyröihin.
Hilander palasi kotikaupunkiinsa KuPS:sta kaudeksi 2014, kun Ilves pelasi vielä Ykkösessä. Hän aloitti Veikkausliigauransa TamU:n paidassa. Kavén puolestaan voitti pelaajaurallaan muun muassa vuoden liigamaalivahdin tittelin neljästi.
- Ei ole mikään salaisuus, että olemme halunneet kehittää Hilan fyysistä puolta koko ajan. Hän on ollut aina taitava pelaaja ja on kokemuksensa myötä oppinut määrittämään rajat millä pelata. Hän on löytänyt oman, selkeän pelityylin. En näe mitään syytä, miksei hän kunnossa säilyessään pystyisi kehittymään koko ajan edelleen.
Suomi kohtaa Abu Dhabin harjoitusleirillään 9.1. Marokon ja 13.1. Slovenian. Hilander oli Huuhkajien vastaavalla leirillä myös vuosi sitten.
- Harjoituskausi on Suomen sarjoissa aivan mielettömän pitkä. Maajoukkuevalinta tähän vaiheeseen antaa hänelle paljon lisävirtaa. Kutsu oli erinomainen ja tervetullut asia, Kavén korostaa.
Ilves avaa vuoden 2017 kilpailulliset pelit Respect Suomen Cupin ottelulla FC Lahtea vastaan 28.1. Mukkulassa.