​"Tärkeintä että olemme jatkossa" – IFK Mariehamn joutui cupissa tiukalle nuorella joukkueella

"Daja" Sjölundille tulos oli tärkein tiistaina. (Kuva: Juha Tamminen)

​"Tärkeintä että olemme jatkossa" – IFK Mariehamn joutui cupissa tiukalle nuorella joukkueella

7.5.2025

IFK Mariehamn hoiti tiensä jatkoon Suomen Cupin 5. kierrokselle, vaikkakin niukimmalla mahdollisella tavalla.

IFK Mariehamn matkasi Kolmosen Laajasalon Palloseuran vieraaksi ryhmällä, jossa oli useampi pelaaja kakkosjoukkueesta ja P17-joukkueesta. Nuori ryhmä sai tehdä töitä jatkopaikan eteen, sillä LPS pisti tiistai-illan ottelussa tiukasti kampoihin ja ottelun ainoa osuma nähtiin vasta reilu viisi minuuttia ennen täyttä aikaa.

- Itse esitykseen emme ole tyytyväisiä. Meillä oli vaikeuksia tempon kanssa ja saada luotua todella vaarallisia maalipaikkoja, Grönvittin kakkosvalmentaja Daniel Sjölund sanoi.

- Tärkeintä on kuitenkin, että olemme jatkossa ja voimme nyt alkaa keskittyä täysin lauantain Inter-otteluun.

Ottelun ratkaisumaalin viimeisteli IFK 2:sta mukaan nostettu Hampus Holmgren ja nuoria pelaajia nähtiin kentällä useita.

- Oli mukava nähdä 15-vuotiaan Rasmus Holmbergin debyytti ja heti avauskokoonpanossa. "Rasse" on todella taitava ja hän otti heti paikkansa kentällä, "Daja" kehaisi kentän nuorinta pelaajaa, joka urakoi keskikentällä reilun tunnin.

Linkki kopioitu