Kavén kehuu: ”Wiss roolittaa valmennusryhmäämme voimakkaasti”
Mikko Kavén oli yksi seitsemästä maalivahtivalmentajasta, jotka pokkasivat tiistaina 20.12. Palloliiton toimistolla UEFA Goalkeeping A -lisenssin. Entinen maajoukkuetason vahti on tyytyväinen rooliinsa Ilveksen valmennusryhmässä.
UEFA Goalkeeping A -lisenssikurssin vetäjänä toiminut Kari Laukkanen korostaa, että maalivahtivalmentajien kuuluu olla osa joukkueiden valmennusryhmiä. Enää ei riitä, että maalivahtivalmentaja opettaa suojattinsa torjumaan palloja. Vahdin pitää olla osa koko joukkueen pelaamista.
- Jarkko Wiss on todella hyvä päävalmentaja siinä suhteessa, että hän roolittaa meitä muita valmentajia voimakkaasti. Hän antaa meille jokaiselle siivun valmentamisesta. Minun tehtäväni ei ole pelkästään maalivahdit, vaan puolustuspeli yleensä, Kavén kertoo.
Kavén valmentaa Ilveksen Veikkausliigajoukkueen lisäksi seuran Naisten Liigan maalivahteja. Hän on myös mukana kehittämässä seuran nuoria lupauksia.
Ilveksen miehet pelasivat vahvan kauden Veikkausliigassa ja sijoittuivat lopulta viidenneksi. Naiset jäivät alempaan loppusarjaan, mikä oli edellisen vuoden hopeamitalisteille selkeä pettymys.
- Koko kaudesta jäi seuran näkökulmasta päällisin puolin positiivinen kuva. Tamperelainen jalkapalloyleisö kaipaa tällä hetkellä, että Ilves pelaa hyvin. Katsojaluvut ovat hyviä niin miehissä kuin naisissakin. Kiinnostusta löytyy ja päivittäinen keskustelu pyörii, varsinkin kesällä, paljon jalkapallon ympärillä, Kavén kehuu.
UEFA Goalkeeping A -lisenssin saavuttaminen ei jätä Kavénia lepäämään laakereilleen.
- Käyn mielelläni jatkokursseja. Se, että taskusta löytyy nyt diplomi, ei todellakaan tarkoita, että olisin valmis. Prosessi lähtee nyt vasta käyntiin, pyrin kehittymään koko ajan.