Kapverdeläinen maalivahti paikkaamaan IFK Mariehamnin loukkaantumisia
IFK Mariehamn on vahvistanut loukkaantumisten vaivaamaa maalivahtiosastoaan kapverdeläisellä Dylan Silvalla.
IFK:n maalivahdeista sekä Matias Riikonen että Kevin Lund ovat seuraavat kuukaudet sairastuvalla ja Silva saapuu paikkaamaan tilannetta kolmen kuukauden mittaisella sopimuksella.
26-vuotias ja 191-senttinen Dylan Ayrton Garcia Silva on syntyisin Marseillesta, Ranskasta, mutta hän muutti jo lapsena Portugaliin, jossa hän aloitti pelaamisen Sporting Lissabonin nuorisoakatemiassa. Hän on sen jälkeen edustanut useaa portugalilaisseuraa, joiden joukossa ovat muun muassa Benfica, Fátima, Portimonense 23 ja Sintrense.
Viimeksi Dylan Silva on edustanut bulgarialaista Sportist Svogea, jonka riveissä hän kirjasi tililleen kuusi pelattua ottelua syksyllä 2024. Ahvenanmaalle hän saapui torstaina ja on pelikelpoinen jo lauantain ottelussa FC Interiä vastaan.
- Olemme tyytyväisiä, että onnistuimme lyhyellä varoitusajalla saamaan Dylanin vahvistamaan maalivahtitilannettamme, IFK Mariehamnin toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Wargh tiivistää.