Ilves nälkäisenä Pirkanmaan derbyyn - "Haluamme tietysti palata voittojen tielle"

Ilves pääsee perjantain derbyssä taas kotiyleisönsä eteen. (Kuva: Jimi Soinila)

Ilves nälkäisenä Pirkanmaan derbyyn - "Haluamme tietysti palata voittojen tielle"

9.5.2025

Ilves lähtee perjantai-illan Pirkanmaan derbyyn FC Hakaa vastaan hakemaan paluuta voittokantaan.

Ilveksen kolme ensimmäistä Veikkausliigaottelua tuottivat voitot HJK:sta, FF Jarosta ja KTP:stä. Kahdessa viime kamppailussa pisteet jäivät kuitenkin vieraskentille, kun IFK Mariehamn otti kotonaan voiton maalein 3–2 ja viime viikon perjantaina VPS iski ottelun viime hetkillä 1–0-voittomaalin.

– Isossa kuvassa pelit ovat erilaisia, mutta pelien sisällä marginaalit ovat aina tosi pienet. Pitää onnistua monella tapaa saadakseen kolme pistettä mukaansa. Vaasassa peli oli hyvin tasainen kaiken puolin. Meillä oli mielestäni vähän enemmän maalintekopaikkoja tai -aihioita kuin Palloseuralla, mutta emme pystyneet niistä itse tekemään, kun taas he pystyivät sen yhden maalin tekemään, kommentoi Ilveksen päävalmentaja Joonas Rantanen.

– On tiettyjä asioita, mitä kokonaisuutena haluamme parantaa, kuten se, että voitamme enemmän palloja yläalueella ja pääsemme niistä vastahyökkäyksiin ja maalintekopaikkoihin. Se on yksi asia, mitä kauden mittaan pitää pystyä parantamaan luopumatta siitä, että me emme jätä liian isoja tiloja, joihin vastustaja pääsee hyökkäämään.

Kolme vierasottelua putkeen pelannut ja kaksi kirpaisevaa tappiota kokenut Ilves saa perjantaina jälleen tuekseen Tammelan Stadionin kotiyleisön, kun FC Haka saapuu vieraaksi kauden ensimmäiseen Pirkanmaan derbyyn.

Joukkueiden viime kauden Veikkausliigakohtaamiset tarjosivat paljon maaleja ja tunteita laidasta laitaan. Tammelan Stadionilla pelattu kauden ensimmäinen Pirkanmaan derby päättyi Ilveksen 5–0-voittoon, mutta Valkeakoskella Haka maksoi kalavelat nousemalla loppuminuuttien aikana 2–3-tappiolta 4–3-voittoon. Mestaruussarjan ensimmäisellä kierroksella roolit jälleen vaihtuivat Tampereella. Haka meni ottelussa jo kahden maalin johtoon, mutta Ilves nousi tasoihin ja iski 3–2-voittomaalin 87. minuutilla.

– Niin kuin viime kaudellakin, niin Haka elää energiasta, joka tuo intensiivisyyttä heidän pelaamiseensa. He etenevät sillä tavalla suoraviivaisesti. Hyvin organisoitu joukkue, joka kyllä käyttää mahdollisuutensa edetä nopeasti. Sen takia taas korostuu puolustuspelaamisemme, että saamme paineen palloon ja pystymme estämään heidän etenemistään.

- Ja sitten toisaalta se, että pääsemme heidän prässinsä alta pois ja itse hyökkäämään niihin isoihin tiloihin. Tilanteenvaihdot korostuvat kaiken kaikkiaan – missä voitamme palloja ja pystymme niitä hetkiä hyödyntämään ja toisaalta missä me itse menetämme palloja ja miten toimimme niissä hetkissä, näkee päävalmentaja Rantanen.

Rantanen odottaa monella tapaa innolla perjantai-illan Pirkanmaan derbyä.

– Kyllä ilmapiiri ja energia on sellainen, että haluamme tietysti palata voittojen tielle. Ei ole ollut mitään sellaista, että olisimme pelilliseen suoritukseemme jotenkin erityisen pettyneitä olleet, mutta totta kai siihen, ettemme ole saaneet tuloksia aikaiseksi.

- Tiedämme kyllä, mitä ovat ne asiat, mitä meidän pitää vielä tehdä, jotta tulokset kääntyvät. Iso kuva pelaamisestamme on mielestäni edelleen se, että teemme oikeanlaisia asioita.

Ilves - FC Haka Tammelan stadionilla perjantaina 9.5. kello 19.31. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Linkki kopioitu