Jussi Leppälahti innoissaan – ”Aivan upea voitto ja jatkopaikka”
IF Gnistan päihitti Ilveksen tyylipuhtaasti 3-0 Suomen Cupin 5. kierroksella keskiviikko-illan kamppailussa. Seuraavalla kierroksella Gnistan kohtaa FC Hakan vieraskentällä.
Ottelun ensimmäisen vaarallisen paikan loi vierailija Ilves, kun Adeleke Akinyemi karkasi oikealta laidalta, mutta Gnistanin onneksi matala syöttö ei aivan tavoittanut hyökkääjä Maksim Stjopinia.
Ilves oli joukkueista aavistuksen vaarallisempi ensimmäisen nelivitosen ajan. Lähimmäksi maalia pääsi oikealta laidalta laukaisupaikkaan murtautunut Akinyemi, mutta matala laukaus painui hiuksen hienosti ohi takatolpan.
Gnistanin parhaat paikat nähtiin aivan puoliajan loppuhetkillä. Ensin Saku Heiskanen laukoi vapaapotkusta aivan rangaistusalueen rajalta pallon Faris Krkalicin käsiin ja yliajalla vahvan prässipelin seurauksena Tim Väyrynen pääsi keskeltä laukomaan, mutta Krkalic piti maalinsa koskemattomana.
Puoliajalle siirryttiin maalittomissa tasalukemissa.
Toisella puoliajalla Gnistan saapui kentälle isännän elkein. Avausmaalia päästiin juhlimaan jo 50, minuutin jälkeen, kun Oliver Günesin antamasta kulmapotkusta Oludare Olunfunwa puski pallon maaliin iskien samalla ensimmäisen osumansa keltapaidassa.
Lisää kylmää vettä vieraiden niskaan kaadettiin vain seitsemän minuuttia myöhemmin, kun Joakim Latosen häiritsemä Ilveksen puolustaja pudotti korkean pallon suoraan omaan verkkoon. Reilussa 10 minuutissa Gnistan oli karannut 2-0 johtoon.
Ilves vaihtoi kärkipelaajiaan kentälle, mutta tänään se ei auttanut tupsukorvia nousemaan taisteluun jatkopaikasta. Gnistan kaunisteli johtoaan 70. minuutin täyttyessä Tim Väyrysen vapauttaessa hienolla syötöllä puolustuslinjan taakse Joakim Latosen, joka sijoitti pallon hallitusti ohi Krkalicin.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Edmund Arko-Mensah rynnisti kohti vieraiden maalia neljäs maali mielessään, ohitti jo vastaan tulleen maalivahdinkin, mutta häirittynä sijoitus painui lopulta selkeästi ohi maalin.
Kolmen maalin johtoasemassa Gnistan puolusti uhrautuvasti ja piti ottelun näpeissään. Ilveksellä oli parhaat saumansa kavennusosumaan yliajalla, mutta vieraiden maalitili jäi korkkaamatta.
Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti oli tyytyväinen mies ottelun jälkeen.
– Aivan upea voitto ja jatkopaikka! Pelattiin omaa peliä 90 minuuttia ja oltiin selvästi parempi joukkue.
– Nyt palaudutaan, ja unohdetaan tämä. Sunnuntaina tulee ihan uusi peli. Tarvitaan stadion täyteen, ja hullu meininki päälle, Leppälähti iloitsi seuran sivuilla.
3-0 voitollaan Gnistan selvitti tiensä Suomen Cupin 6. kierrokselle, jossa Kipinä vierailee Valkeakoskella FC Hakan vieraana. Ottelu pelataan 11. – 12.6. Tarkka ottelupäivä selviää myöhemmin. Seuraava kotiottelu pelataan kuitenkin jo sunnuntaina, kun Kipinä saa toistamiseen vastaansa tupsukorvat, tällä kertaa kuitenkin Veikkausliigassa.