KuPS hoiti tarvittavan hyvin taistellutta TPV:ta vastaan - "Jatkoonpääsy oli ilman muuta tärkeintä"

"Jallu" oli tyyttväinen jatkopaikkaan. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS hoiti tarvittavan hyvin taistellutta TPV:ta vastaan - "Jatkoonpääsy oli ilman muuta tärkeintä"

28.5.2025

KuPS eteni odotetusti Suomen Cupin kuudennelle kierrokselle voitettuaan TPV:n vieraskentällä 2-0 (0-0).

Ottelu eteni pitkälti ennakko-odotusten mukaisesti: KuPS hallitsi kenttätapahtumia alusta alkaen, mutta TPV puolusti kurinalaisesti ja piti ottelun pitkään tasaisena.

Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tapahtumiltaan niukka. KuPS piti palloa ja haki rauhassa murtautumispaikkoja TPV:n tiiviin puolustuslinjan edessä. Tamperelaisilla ei ollut suurta painetta hyökätä, ja joukkue keskittyi säilyttämään rakenteensa sekä estämään KuPS:n vaaralliset syötöt keskialueelta. Tauolle siirryttiin maalittomassa tilanteessa.

Toisella puoliajalla KuPS lisäsi tempoa ja onnistui lopulta murtamaan TPV:n tiiviin puolustusmuurin. Vahva pallonhallinta ja laajalle levitetty hyökkäyspeli toivat tarvittavan rytminmuutoksen, ja syntyneet tilat hyödyntäen KuPS onnistui maalinteossa. KuPS:n maaleista vastasivat Mohamed Toure 62 minuutilla Otto Ruopin esityöstä ja Joslyn Luyeye-Lutumba 73 minuutilla Niko Hämäläisen tarjoilusta.

- Jatkoonpääsy oli ilman muuta tärkeintä. Samalla selvittiin ilman haavereita joten sekin on positiivinen asia. Ensimmäinen jakso oli meiltä sellaista vähän varovaista pallon liikuttelua. Laidoilla ja linjojen välissä oli tiloja, muttemme pystyneet hyödyntämään sitä. Toisella jaksolla nostettiin tempoa ja tehtiin tarvittavat maalit. Nyt käytetään kaikki mahdolliset tunnit palautumiseen ja katsotaan kohti lauantaita, KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wiss kommentoi voittopelin jälkeen.

- Peli oli hyvinkin odotetun kaltainen. Plussana voisi sanoa sen, että puolustettiin erikoistilanteet hyvin eikä annettu käytännössä kakkospalloja vastustajalle. Kaikki kunnia TPV:lle, he taistelivat ja haastoivat ihan parhaansa mukaan, Wiss päättää.

Linkki kopioitu