Union Plaani valmis haastamaan Hakan - "Emme halua mennä Valkeakoskelle vain ihastelemaan vierestä"
Juhlavuottaan viettävä Suomen Cup tarjoaa Kolmosessa pelaavalle heinolalaiselle Union Plaanille parastaan.
Kilpailuun osallistui 420 joukkuetta ja jäljellä on enää 32 parasta. Plaani pääsee tässä vaiheessa cupin syntysijoille ja vain 30 kilometriä finaalipaikasta etelään, sillä heinolalaiset matkaavat Hämeen toiselle laidalle Valkeakoskelle FC Hakan vieraaksi haastamaan Veikkausliigatähtiä ja cupissa kaikkien aikojen toiseksi menestyneintä suomalaisseuraa.
Plaani lähtee hakemaan keskiviikolle jättiyllätystä. Päävalmentaja Olli Tynkkynen uskoo joukkueensa mahdollisuuksiin. Tynkkysen mukaan joukkueen tulee olla valmis tekemään töitä ensimmäisestä minuutista lähtien ja hyödyntää tilaisuutensa. Hän ei halua lähteä peruuttelemaan, vaan Plaani aikoo luottaa ottelussa omaan identiteettiinsä, vahvuuksiinsa ja aktiiviseen pelitapaansa, joka on johdattanut joukkueen tähän pisteeseen.
– Lähdemme hyvällä fiiliksellä haastamaan. Vastustaja on vahva joukkue ja keskeistä on, että pysymme rohkeina ja uskomme omaan identiteettiimme, jolla olemme päässeet tähän pisteeseen. Meidän ei tarvitse miettiä tulosta ja kaikki paineet ovat kotijoukkueella, Tynkkynen korostaa.
- Haluamme ensimmäisenä näyttää pystyvämme pallollisesti ratkomaan tilanteita ja määrittelemään hetkiä pelissä. Fyysisesti meidän pitää olla valmiita kärsimään yhdessä ja uhraamaan voimia ensimmäisestä minuutista lähtien. Meidän tulee hyödyntää luomamme paikat tehokkaasti, sillä vastassa on kuitenkin yksi Suomen parhaista joukkueista.
Tynkkynen painottaa, että cup-menestys on jo tähän saakka hieno saavutus, mutta nälkä kasvaa syödessä.
- Tämä on jo nyt seuralle, joukkueelle ja kannattajille hieno hetki, mutta emme halua mennä Valkeakoskelle vain ihastelemaan vierestä, vaan tehdä joukkuetta seuraavat ylpeiksi joukkueestamme. Joukkue on tehnyt töitä koko pimeän talven ja kylmän kevään ja nyt on heidän aikansa loistaa, Tynkkynen tiivistää.
Cupin 5. kierroksen ottelu FC Haka - Union Plaani Tehtaan kentällä keskiviikkona 28.5. kello 18.00. Kaikki Suomen Cupin ottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.