IF Gnistanin Leppälahti keskiviikon alla - "Hieno arpa saatiin kotiin tähän viidennelle kierrokselle"
IF Gnistan sekä Ilves kohtaavat kahdesti kuluvan viikon aikana ja keskiviikkona mitellään ykkösosa Suomen Cupin merkeissä.
Gnistan on selvittänyt tiensä Suomen Cupin viidennelle kierrokselle vakuuttavilla voitoilla alempien sarjatasojen joukkueista. Kolmannella kierroksella Gnistan kellisti Gnistanin ikämiehet 0-5 lukemin ja neljännellä kierroksella kaatui Kolmosta pelaava JäPS/47 Järvenpäässä 0-3.
Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti odottaa tulevaa koitosta innolla. Gnistan haluaa omalla pelitavallaan tehdä vastustajan illasta mahdollisimman vaikean.
– Hieno arpa saatiin kotiin tähän viidennelle kierrokselle, tiedetään että vastustajilla on nihkeää tulla Ogeliin pelaamaan lähiöfutista. Tulee upea cup-peli ja molempia kiinnostaa varmasti kovasti jatkopaikka. Ilves on jalostunut viime kaudesta, heillä on enemmän vaihtoehtoja pelaamisessaan, mutta tosi organisoitu ja tuttu syöttömylly sieltä tulee vastaan, Leppälahti toteaa Gnistanin sivuilla.
Gnistanin terveystilanne otti hieman takapakkia viime lauantaina Vertti Hännisen loukkaantumisen vuoksi. Leppälahti avaa pelaajatilannetta seuraavasti.
– Hänninen on muutaman viikon pois. Roman (Eremenko) jätetään tästä pois, katsotaan jos hän on sitten sunnuntaina mukana. Oliver Pettersson on ehkä 3-4 viikon päästä takaisin, Leppälahti sanoo.
Cupin 5. kierroksen ottelu IF Gnistan - Ilves Mustapekka Areenalla keskiviikkona 28.5. kello 18.30. Kaikki Suomen Cupin ottelut suorina lähetyksinä Ruudusta.