HIFK:n päävalmentajahaku oli tarkka prosessi – "Kartoitimme myös suomalaisia valmentajia"
HIFK julkisti joulun alla uutena päävalmentajanaan portugalilaisen Bernardo Tavaresin, joka valikoitui tehtävään tiukan seulan jälkeen.
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnströmin mukaan haussa oli nimenomaan seuran näköinen päävalmentaja.
- Olimme tehneet töitä jo useita viikkoja ja lähteneet siitä mikä on seuran tapa pelata. Näitä asioita pitää vahvistaa ja tämä lähtee päivittäisestä työstä, jota valmentaja tekee joukkueen kanssa. Tärkeää on lisäksi se, että vaatimustaso päivittäisessä toiminnassa on sellainen kuin viime kaudellakin, jolloin monet pelaajat ottivat isoja kehitysloikkia. Tätä on tarkoitus nyt vielä kehittää, Lönnström korosti.
Hakuprosessi oli aluksi laaja ja supistui sitten ratkaisua kohden.
- Kartoitimme myös suomalaisia valmentajia, mutta viimeisten joukossa oli vain ulkomaisia vaihtoehtoja ja oikein hyviä sellaisia. Viimeisessä vaiheessa käytiin lähinnä sitten läpi sitä, millainen ihminen valmentaja on, Lönnström kertoi.
Tavaresilla valmennusryhmineen on vankkaa rutiinia ja Lönnströmin mukaan portugalilaistausta ei ainakaan ollut haitaksi.
- Valmentajilla on pitkä kokemus eri organisaatioissa, jossa he ovat auttaneet nuoria pelaajia eteenpäin. Tietenkin myös akateeminen tausta on tärkeä, Portugalissa on tällä saralla sellainen tilanne, josta meillä on varmasti paljon ammennettavaa.