SJK nimesi uuden päävalmentajansa
Seinäjoen Jalkapallokerho on solminut 2+1 -muotoisen sopimuksen espanjalaisen Joaquín Gómezin kanssa.
Sopimus kattaa täten Veikkausliigan kaudet 2022-2023, ja sopimuksessa on tämän lisäksi yhden vuoden jatko-optio.
Gómez (35) toimi viime kaudella Veikkausliigassa kuudenneksi sijoittuneen Helsingin IFK:n päävalmentajana, ja sitä ennen kaudella 2020 SJK:n apuvalmentajana Jani Honkavaaran valmennustiimissä.
Aiemmin Gómez on hankkinut kokemusta mm. Lutonin, Stoke Cityn, Brighton & Hove Albionin sekä Suomen U21-maajoukkueen valmennustiimeissä.
– Olemme erittäin ilahtuneita siitä, että saamme Joaquínin mukaamme ja johtamaan edustusjoukkuetta päävalmentajana. Hän tuo mukanaan innokkuutta ja voittamisen tahtoa, sekä tiukan vaatimustason harjoitteluun. Lisäksi hänellä on kokemusta huipputasolta Espanjasta ja Englannista, luonnehtii uutta päävalmentajaa urheilupuolen tekninen johtaja Richie Dorman SJK:n sivuilla.
Myös Seinäjoen Jalkapallokerhon toimitusjohtaja Sami-Petteri Kivimäki on vakuuttunut uuden valmentajan kyvyistä.
– Urheilutoimintamme on mennyt kahden viime kauden aikana kokonaisuudessaan eteenpäin. Saamme Joaquin Gomezista intohimoisen päävalmentajan, jonka uskomme vievän meidät seuraavalle tasolle. Kokonaisvaltainen näkemys valmentamisesta huippu-urheilussa, johtamistaidot ja kyky optimoida käytettävissä olevat resurssit ovat hänen vahvuuksiaan, toteaa toimitusjohtaja Kivimäki.