HIFK-legenda Radio Rödan haastattelussa – "HIFK-henki on edelleen sama"
HIFK:n legendojen joukkoon kuuluu seuraa niin jalkapallossa kuin jääpallossa pitkään edustanut ja myös kapteenina molemmissa lajeissa toiminut Peter Standertskjöld-Nordenstam.
Laajasalossa ensikosketuksensa urheiluun ja jalkapalloon saaneen, keskikentällä uurastaneen Standertskjöld-Nordenstamin viimeinen kausi HIFK-paidassa oli 2011 ja vuosia takana tuolloin jo melkoinen tukku.
- Ensimmäinen vuosi oli B-junioreissa joskus 1996-97. Iso pätkä, väliin mahtui käynti Tammisaaressa ja myös Ponnistuksessa, mutta pääosin pelasin IFK:ssa, "Petsku" muistelee.
- Sitä ennen jo – joskus 1994-95 – aloitin jo jääpallon pelaamisen ja sitten kun sama joukkue pelasi myös jalkapalloa, sitä kautta tulin sitten myös jalkapalloon mukaan.
Ainoana pelaajana HIFK:ta kaikilla sarjatasoilla Nelosesta Ykköseen edustanut Standertskjöld-Nordenstam on nähnyt ison muutoksen jo oman uransa aikana ja myös sen jälkeen. Kaikki ei kuitenkaan ole muuttunut.
- Silloin joskus näytti aika lailla erilaiselta kuin nykyään, oltiin ihan amatööripohjalla ja alemmissa sarjoissa. Sama joukkuehenki oli kuitenkin silloinkin.
- Muutos on ollut todella iso ammattilaisjoukkueeksi, mutta IFK-henki on edelleen jäljellä.
HIFK:ssa ei ole koskaan ollut välttämättä suuria supertähtiä, mutta muutaman nimen Standertsskjöld-Nordenstam pienen mietinnän jälkeen nostaa esiin.
- Omina alkuvuosinani varmasti Erkka V. Lehtola, joka myös valmensi minua juniorina, oli sellainen mieleen jäänyt persoona. Sitten omina viimeisinä pelivuosinani ainakin Jukka Halme ja Esa Terävä olivat samanlaisia.
Nykyään katsomossa HIFK:ta vankkumatta tukevan Standertskjöld-Nordenstamin mietteitä voi kuunnella lisää Radio Rödan laajassa haastattelussa alla olevan lähdelinkin kautta.