Joni Vesalainen ei jatka SJK:ssa

Joni Vesalaisen tehtävät SJK:ssa päättyvät. (Kuva: Juha Tamminen)

Joni Vesalainen ei jatka SJK:ssa

25.9.2019

SJK Akatemian kaupallisena johtajana ja ennen sitä SJK:n myynti- ja markkinointijohtajana marraskuusta 2017 lähtien toiminut Joni Vesalainen, ei jatka seurassa.

Vesalaisen sopimus päättyy 31. lokakuuta 2019. SJK kiittää Vesalaista kuluneesta ajasta sekä SJK:n eteen tehdystä työstä.

Vesalaisen aikana SJK otti entistä vahvemmin yhteiskunnalliset teemat mukaan ottelutapahtumiin. Suomen Punainen Risti palkitsi SJK:n Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksella toukokuussa 2019, muun muassa Vesalaisen ideoiman verenluovutuskampanjan sekä muun yhteiskuntavastuullisen toiminnan vuoksi. Kaudesta 2018 alkaen Vesalainen on toiminut SJK:ssa akatemian kaupallisena johtajana, vastaten muun muassa kaupallisesta yhteistyöstä Kuortaneen Urheiluopiston kanssa.

- Oli hienoa työskennellä kaksi vuotta suomalaisessa huippuseurassa ja Suomen komeimmalla stadionilla. Aika oli todelta opettavaista ja sain tavata hienoja persoonia. Nyt on aika kiittää kaikkia ja tehdä työt huolella loppuun. Uudet haasteet odottavat jo marraskuusta alkaen, kertoo Joni Vesalainen.

- Haluan kiittää Jonia hänen työstään ja ajastaan SJK:ssa. Toivotamme hänelle kaikkea hyvää uusiin haasteisiin, sanoo SJK:n toimitusjohtaja Sami-Petteri Kivimäki.

Linkki kopioitu