AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.30 // 31.7.2016

​Korkeakunnas toivoo Rafaelin putken auenneen

​Korkeakunnas toivoo Rafaelin putken auenneen

"Toke" kehuu Rafaelin virettä. (Kuva: Juha Tamminen)

FC Lahti saa sunnuntaina vastaansa sarjakärki IFK Mariehamnin ja maalinteon osalta odotukset ovat kovat tutun miehen suhteen.

Viime ottelussa kokenut brasilialaishyökkääjä Rafael avasi kauden maalitilinsä upealla tavalla. Osuma oli hänelle jo peräti 99. liigamaali seuralle. Maaliputkelle toivotaan jatkoa.

- Näin toivotaan. Pronssikaudella 2014, kun Rafael aloitti maalien tekemisen, niin loppua ei meinannut tulla, päävalmentaja Toni Korkeakunnas muistelee toiveikkaana.

Rafaelin kauden avausmaalin venyminen heinäkuun lopulle saakka ei sinällään ollut suuri yllätys.

- Alkukaudesta hänellä oli pieniä vammoja ja harjoittelu oli repaleista. Nyt hän on pystynyt pidemmän aikaa harjoittelemaan. Näkee, että hän haluaa tehdä maaleja ja on ollut pirteä viime aikoina. Rafaelilla on rutiinia maalinteosta ja nyt kun Jasse (Tuominen) on ollut poissa, niin kukaan ei ole osunut.

- Toivoisi, että Jasse saataisiin takaisin, Rafael osuisi ja "Santun" (Santeri Hostikka) hyvä pelaaminen rupeaisi näkymään tulostaululla. Rafaelista on tällä hetkellä selkeästi meille iso apu, luotsi kehuu Rafaelin nykyvirettä.


FC Lahti-IFK Mariehamn sunnuntaina 31.7. kello 18.30 Lahden stadionilla. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia