Ennakko: AC Oulu-IF Gnistan

Kuva: Iitu Lehtonen

Ennakko: AC Oulu-IF Gnistan

9.5.2025

Oululaisen urheilun viikonlopun urheilujuhla käynnistyy lauantaina vasta ilta-aikaan. Syy tähän on luonnollisesti se, että AC Oulu ja IF Gnistan kohtaavat Raatissa kello 19 alkaen.

Oululaiset pääsevät Raatin sametille hyvistä asetelmista viime viikonlopun onnistuneen KTP-ottelun jäljiltä. Tuossa ottelussa AC Oulu raapi matkaansa mukaan kauden ensimmäisen voittonsa Veikkausliigassa.

– Totta kai se voitto toi pukukoppiin kertaheitolla hyvää fiilistä ja myös tietynlaista rentoutta tekemiseen. Se on se voiton merkitys kuitenkin iso, myöntää AC Oulun kapteeni Niklas Jokelainen Gnistan-ottelun alla.

IF Gnistan saapuu Ouluun niin ikään voitonmaku suussaan. Oulunkylän jättiläinen kaatoi edellisessä ottelussaan IFK Mariehamnin kotikentällään maalein 2–0.

– Meidän pitää pystyä iskemään Gnistanin selustaan. Tiedostamme kyllä ne iskunpaikat heidän puolustuspäässänsä, joissa meille aukeaa mahdollisuuksia. Vastaavasti meidän oman puolustuspelimme suhteen boksin puolustaminen on edelleen avainasemassa, Jokelainen miettii.

Viime viikonloppuna IF Gnistan otti kauden ensimmäisen kotivoiton lukemin 2-0 IFK Mariehamnin vieraillessa Mustapekka Areenalla. Keskiviikkona Gnistan kohtasi JäPS/47:n Suomen Cupin 5. kierroksella. Kipinä haki Järvenpäästä rutiininomaisen 0-3-voiton ja eteni seuraavalle kierrokselle. Maaleista vastasivat Tim Väyrynen, Oliver Günes sekä uransa ensimmäisen miesten tasolla tehdyn maalinsa iskenyt Kosmo Launiala.

Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti on ollut tyytyväinen joukkueensa tekemiseen.

– Lähdetään innokkain mielin hakemaan sarjapisteitä Oulusta. Meillä on nyt ollut hyviä tuloksia viime aikoina, koitetaan jatkaa samaa työntekoa ja virettä.

– Oululla on nopeita jalkoja juoksemaan selustaan, ja erikoistilanteista he ovat myös tehneet tehoja. Meidän pitää olla hereillä heidän syvyysuhkansa kanssa. Aiomme iskeä heidän heikkouksiinsa, Leppälahti toteaa Gnistanin sivuilla.

Muutama poissaolo Gnistanin kokoonpanosta löytyy.

– Kabashi ei ole pelikuntoinen, Lyberopoulos parantelee vammaansa ja muutama flunssapotilas on.

Erotuomari: Reitala Oliver
AET 1: Honkanen Jukka
AET 2: Jantunen Olli
4.ET: Niinimäki Pietu

AC Oulu - IF Gnistan Raatin stadionilla lauantaina 10.5. kello 19.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: AC Oulun ja IF Gnistanin verkkosivut
Linkki kopioitu