HJK:n yleisömäärät selvässä nousussa - "Junnupääty on ollut loistava lisä"
HJK on kiinnostanut alkukauden aikana yleisöä varsin mukavasti. Klubin kotimatseissa onkin ollut erinomainen tunnelma.
Klubin kaksi ensimmäistä kotiottelua pelattiin tyhjille päätykatsomoille Palloliiton kurinpitorangaistuksen mukaisesti. Sen jälkeen kannattajat ovat päässeet takaisin omaan kotiinsa, Klubipäätyyn.
Lisäksi Pohjoispääty lanseerattiin kolmannesta kotiottelusta alkaen Junnupäädyksi. Lapsiperheet, koululaiset ja Klubin junnut ovat ottaneet upeasti Junnupäädyn omakseen. Junnupäädyn yleisömäärät ovat olleet koko ajan kasvussa.
– Junnupääty on ollut loistava lisä ottelutapahtumaamme. Konseptia on tarkoitus kehittää koko ajan, ja olemme saaneet jo tähän mennessä luotua erilaista ohjelmaa Junnupäätyyn.
- Lisäksi on ollut upea nähdä pelaajien ja nuorten kannattajien kohtaamisia ottelun tauolla ja matsin jälkeen. Tuollaiset kohtaamiset kasvattavat entisestään Klubikulttuuria, HJK:n kaupallinen johtaja Sirja Luomaniemi sanoo.
Viime kaudella HJK:n yleisökeskiarvo Veikkausliigassa (runkosarja ja mestaruussarja) oli 4002 katsojaa ja mediaani 3642. Nyt yleisökeskiarvo on seitsemän kotipelin jälkeen 4634 katsojaa ja mediaani 4723. HJK:n Veikkausliiga-otteluiden yleisökeskiarvo on kasvanut viime kaudesta 15,8 prosenttia. Huomionarvoista on myös se, ettei tällä kaudella pelata Stadin derbyjä, kun HIFK putosi viime kauden päätteeksi Ykköseen.
– Pyrimme kehittämään ottelutapahtumaa kokonaisvaltaisesti, mutta yksi alkukauden selkeimmistä kehityskohteista on ollut ruokapalveluiden parantaminen pala kerrallaan. Parannettavaa löytyy aina, mutta uskon olevamme oikealla tiellä sen suhteen.
– Toinen selkeä kehityskohde on ollut jonojen vähentäminen ja sujuva asiakaspalvelu. Jonotusaika sisääntuloporteille on pienentynyt selvästi. Lisäksi pyrimme mittaamaan tarkasti sitä, kuinka kauan katsojalla menee aikaa sisääntuloportilta ravintolan tai kioskin tiskille. Nämä ovat isoja asioita katsojakokemuksen parantamiseksi, Luomaniemi huomauttaa.