AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.13 // 31.3.2023

​AC Oulu kohti etelää ja Liigacupin finaalia – perjantaina kauden ensimmäinen ulkoharjoitus

​AC Oulu kohti etelää ja Liigacupin finaalia – perjantaina kauden ensimmäinen ulkoharjoitus

Ricardo Duarte pakkasi koko miehistönsä bussiin. (Kuva: Juha Tamminen)

AC Oulu kohtaa lauantaisessa Liigacupin finaalissa HJK:n Bolt Arenalla ja matka kohti etelää alkoi jo perjantaina.

Laivastonsinisten bussi saapuu eteläisemmille leveysasteille hyvissä ajoin perjantaina ja tälle on myös selkeä pelillinen syy: joukkue pääsee perjantaina harjoittelemaan ulkona.

- Emme ole harjoitelleet vielä kertaakaan ulkona, koska Oulussa ei ole ollut siihen olosuhteita. Nyt pelaajat pääsevät edes vähän tottumaan ulko-olosuhteisiin, eikä sitä tarvitse tehdä finaaliottelussa ensimmäisten peliminuuttien aikana.

- On täysin erilaista pelata ulkona kuin sisällä, AC Oulun päävalmentaja Ricardo Duarte sanoo Kalevassa.

Duarte toivoo pohjoisen kevään kiihdyttävän saapumistaan lähiviikkojen aikana.

- Kaikki muut joukkueet treenaavat jo ulkona, mutta me emme vielä tiedä, milloin pääsemme ulos. Täytyy toivoa, että Heinäpään tekonurmi saadaan harjoituskuntoon.

Matka Liigacupin finaaliin on samalla AC Oululle joukkuehengen nostattamista. Matkaan lähtivät kaikki edustusjoukkueen pelaajat, vaikka kaikki eivät pelaavaan kokoonpanoon mahdu.

- Haluamme saada jokaisen joukkueen jäsenen mukaan matkaan, koska kyseessä on seuran historian ensimmäinen cup-finaali. Myös loukkaantuneet pelaajat lähtevät mukaan, Duarte selvittää.

Liigacupin finaali HJK – AC Oulu Bolt Arenalla lauantaina 1.4. kello 15.00. Ottelua voi seurata myös Ruudussa suorana lähetyksenä.

Lähde: Kaleva
Lisää uutisia