Toni Kallio luottavaisena: "Siitä on hyvä lähteä parantamaan ensi kaudeksi"

Toni Kallio luotsasi Ilveksen viime kaudella viidenneksi. (Kuva: Juha Tamminen)

Toni Kallio luottavaisena: "Siitä on hyvä lähteä parantamaan ensi kaudeksi"

25.12.2021

Toni Kallio nousi loppukesästä Ilveksen päävalmentajaksi ja onnistui luotsaamaan tamperelaisjoukkueen Veikkausliigan Mestaruussarjaan.

Kallion mukaan joukkueen loppukauden esityksestä voi antaa plusmerkkisen arvosanan.

- Siitä voi olla tyytyväinen, että pääsimme ylempään loppusarjaan. Viides sija oli loppujen lopuksi ihan hyvä saavutus. Siitä on hyvä lähteä parantamaan ensi kaudeksi, Kallio toteaa.

Nyt katseet on tiukasti tulevassa ja ensin kesän peleissä.

- Kolme viikkoa ehdimme harjoittelemaan. Ajatuksena oli se, että valmistelemme joukkueen siihen kuntoon, että tammikuussa alkaa varsinainen kauteen valmistautuminen, Kallio sanoo.

Ilves osallistui 17.-18. joulukuuta Mikkelin turnaukseen ja 22. joulukuuta joukkue pelasi harjoitusottelun seuran kakkosjoukkuetta vastaan.

- Peleillä oli merkitystä etenkin siinä mielessä, että näimme sen, missä vaiheessa kukin pelaaja menee, Kallio huomauttaa.

Joukkueharjoituksiin Ilves palaa joululoman jälkeen 3. tammikuuta.

Linkki kopioitu