​"Olisi hienoa päästä kohtaamaan Veikkausliigaseura kotikentällä" – Kolarissa unelmoidaan huippuottelusta

Kuva: Juha Tamminen

​"Olisi hienoa päästä kohtaamaan Veikkausliigaseura kotikentällä" – Kolarissa unelmoidaan huippuottelusta

20.12.2021

Vitosessa pelaava Kolarin Kontio on pienen tauon jälkeen palannut miesten sarjoihin ja pohjoisen seura osallistuu myös Suomen Cupiin ensi kertaa sitten kauden 1999.

Suomen Cupiin osallistuminen on pohjoiselle seuralle iso panostus, sillä pelimatkat ovat pitkä – talviaikaan myös kotipeleihin.

– Onhan se iso panostus. Jos meidät arvotaan kotijoukkueeksi ensimmäiselle kierrokselle, niin tulemme pelaamaan pelin Oulussa, ellei ihan mullistavaa ilmastonmuutosta tässä välissä tapahdu. Kotipelimatka on siis reilut 300 kilometriä. Silti lähdemme mielenkiinnolla ja innokkaina mukaan. Vähän pidempi ei haittaa, Kontion toiminnanjohtaja ja miesten joukkueen päävalmentaja Tony Tolonen toteaa.

Kontio ei lähdekään hakemaan Suomen Cupista ensisijaisesti tulosta, vaan uusia muistoja. Unelmien täyttymys olisi kohdata jokin iso seura Kolarissa kotiyleisön edessä.

– Olisi hienoa päästä kohtaamaan esimerkiksi jokin Veikkausliigaseura kotikentällä. Katsomossa olisi varmasti ihan kaikki kylänväki. Se olisi unelmien täyttymys, Tolonen maalailee.

Linkki kopioitu