AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.29 // 23.7.2021

Ennakko: SJK - AC Oulu

Ennakko: SJK - AC Oulu

Kuva: SJK

Hyvässä vireessä oleva SJK saa lauantaina vieraakseen AC Oulun, jonka itseluottamus puolestaan kasvoi usealla pykälällä viime viikonlopun HJK-voiton myötä.

Kun Veikkausliigan runkosarjasta on kaikilla joukkueilla nyt 12 ottelua pelattuna, on SJK sarjassa viidentenä, vain viiden pisteen päässä toisena olevasta KuPS:sta ja kahden pisteen päässä kolmantena ja neljäntenä olevista FC Interistä ja FC Lahdesta. SJK:n esitykset ovat myös olleet viime aikoina sen verran hyviä, että odotukset kasvaa kannattajien keskuudessa, ja kauteen tavoitteeksi asetettu europaikka on ainakin tällä hetkellä täysin otettavissa.

Lauantaina vastaan tuleva AC Oulu pyrkii kuitenkin taatusti kammeta kotijoukkuetta parhaansa mukaan, ja myös heillä on menossa nyt hyvä hetki, kun AC Oulu kaatoi edellisessä kotiottelussaan sarjaa ylivoimaisesti johtavan HJK:n. AC Oulu nousi tuloksella taistelemaan kynsin ja hampain sarjapaikastaan, mutta joukkue on silti heikomman maalieron johdosta edelleen viimeisenä. Oululaiset myös vahvistivat rivejään viidellä uudella pelaajalla.

- HJK:ta vastaan peli oli meiltä todella hyvä sekä tuloksellisesti että myös pelirohkeuden puolesta. Toivottavasti pystymme pelaamaan samalla latauksella. Edellisessä pelissä oli paljon hyvää, mutta myös parannettavaa jäi.

- SJK:n valmennus on varmasti seurannut meidän pelimme myös sillä silmällä ja olemme korjanneet meidän pelin ongelmia treeneissämme. Meidän tulee edelleen olla omassa pelaamisessa aktiivisia ja rohkeita kentällä. Kaikki joukkueessa ymmärtävät, että täysityö täytyy taas tehdä pisteiden eteen. Lähdemme Seinäjoelle nöyrinä, mutta emme nöyristellen., kommentoi AC Oulun valmentaja Teemu Tavikainen

Lauantain peliin tulee paikalle paljon kannattajia niin SJK:lta kuin AC Oululta, joten tunnelma OmaSp Stadionilla tulee olemaan erinomainen.

– Meillä on hyvä lähtötilanne nyt, ja mennään peli kerrallaan. Vastassa uudistunut Oulu. Heillä on pelaamisen periaatteet edelleen samat, eli sinänsä siellä ei ole niin paljoa muuttunut, mutta vähän enemmän laatua joukkueessa ja sitä uutta virtaa, mitä nämä viisi uutta pelaajaa tuo. Sillä tavoin voi sanoa, että aika uusi joukkue vastassa.

- Mutta meillä on hyvä peli alla, ja aika paljon hyviä pelejä alla, joten sinänsä meidän ei tarvitse kantaa huolta meidän omasta pelistä. Eikä tarvitse liikaa lähteä miettimään Oulua, mutta varmasti energinen peli molempiin suuntiin tulossa, arvioi SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara tulevaa ottelua.

SJK:n tilanne kaikkineen on Honkavaaran mukaan hyvä niin joukkueen vireen kuin pelaajatilanteen osalta. SJK saa peliin takaisin pelikiellosta keskikenttäpelaaja Pyry Hannolan, joka missasi SJK:n vierasvoiton Ilveksestä viime viikonloppuna. Loukkaantumisia ei ole, eikä liioin pelikieltoja.

– Meillä on hyvä meno treeneissä, ja loukkaantumistilanne semmoinen, että ei ole ketään loukkaantuneena. Toivottavasti pysyykin sellaisena. Nyt on valinnan varaa, vaikka muutama pelaaja on lähtenytkin hakemaan peliaikaa muualta. Eli sillä tavoin on nyt aika hyvä tilanne ja tosi hyvä meininki harjoituksissa.

AC Oulun kokoonpanosta ovat edelleen poissa Miika Koskela ja Nikolas Saira loukkaantumisten vuoksi.

Ilves-pelissä SJK:sta sai sata Veikkausliigan ottelua täyteen puolustaja ja kapteeninnauhaa kantava Nikko Boxall. Boxall palkitaan ottelun alussa saavutuksestaan.

Erotuomari Nevalainen Ville
AET 1 Kuukasjärvi Arttu
AET 2 Siltala Jarkko
4.ET Saarela Juuso

SJK - AC Oulu OmaSp Stadionilla lauantaina 24.7. kello 17.00.

Kaikki Veikkausliigaottelut suorana Ruutu-palvelussa

Lähde: SJK:n verkkosivut, AC Oulun verkkosivut
Lisää uutisia