AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.03 // 27.1.2019

​Riveiro myönsi: "Peli olisi voinut kääntyä tasapeliin"

​Riveiro myönsi: "Peli olisi voinut kääntyä tasapeliin"

Timo Furuholm iski Interin avausmaalin. (Kuva: juh)

FC Inter avasi Suomen Cupin lauantaina 2-1-kotivoitolla IFK Mariehamnista perin kaksijakoisessa ottelussa.

Interin päävalmentaja Jose Riveiron mukaan lauantain ottelussa oli tyypillisiä alkukauden ottelun piirteitä-

- Ensimmäisestä Suomen Cupin ottelusta ei voi koskaan tehdä liian suuria johtopäätöksiä. Näissä peleissä tuntuu aina olevan joku hetki, jolloin pelistä hukataan ote. Niin myös tänään toisella jaksolla, joka oli lopulta ihan eri maata avausjakson kanssa, Riveiro mietti.

Inter meni puolessa tunnissa kahden maalin johtoon, joka kesti taukoon saakka. Riveiron mukaan johtoasema oli myös täysin ansaittu.

- Ensimmäisellä jaksolla ottelu oli meidän hallinnassa ja olimme parempia. Pyrimme tekemään ottelussa tiettyjä asioita, missä myös onnistuimme. Loimme tarpeeksi paikkoja maalintekoon, minkä lisäksi pelaajat tekivät töitä hyvällä asenteella.

Tauon jälkeen peli kuitenkin kääntyi. IFK teki nopean kavennusmaalin ja sai sen myötä otteen pelistä.

- Toinen jakso oli sitten täysin päinvastainen avausjaksoon verrattuna. IFK nosti oman pelaamisen nopeutta ja sai sitä kautta hallinnan. Tämän seurauksena jouduimme puolustamaan välillä paljon avausjaksoa syvemmällä, minkä takia emme pystyneet pitämään palloa, kuten olisimme halunneet, Riveiro totesi.

- Tästä huolimatta pääsimme muutaman kerran hyvää vastahyökkäykseen pallonriiston jälkeen.

Kolme pistettä maistui, vaikka Inter-luotsi myönsi, ettei olisi voinut olla liian pettynyt pistejakoonkaan ottelutapahtumiin nähden.

- Peli olisi voinut kääntyä myös tasapeliin toisella jaksolla, mutta joukkue kuitenkin taisteli hyvin, Riveiro pohti.

- Voitto on aina tärkeä. Nyt varsinkin, kun kysymyksessä oli ensimmäinen kilpailullinen ottelu. Jouduimme ottelun aikana tilanteisiin, joita kohtaamme varmasti tulevissa otteluissa ja selvisimme niistä hyvin yhdessä joukkueena.

Lisää uutisia