AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.17 // 28.4.2024

VPS:n Jussi Nuorela tyytyväinen peliin ja pisteisiin - "Se oli hyvä futismatsi"

VPS:n Jussi Nuorela tyytyväinen peliin ja pisteisiin - "Se oli hyvä futismatsi"

Jussi Nuorela näki voiton ansaittuna. (Kuva: Juha Tamminen)

VPS väänsi lauantaina niukan 2-1-voiton AC Oulusta ja jatkoi alkukauden vahvoja otteitaan.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo ottelun olleen Vepsulta hyvä suoritus, vaikka Oulun tasoitusmaali lamaannuttikin Raidan hetkellisesti.

- Se oli hyvä futismatsi. Tiesimme, että Oulu pelaa hyvää pallollista peliä, ja siksi emme halunneet antaa heille pallonhallintaa selkeästi. Mielestäni onnistuimme siinä ok. Saimme meidän vahvuutemme esiin, ja tauolla kopissa oli harmittava fiilis siitä, ettemme päässeet vielä johtoon, Nuorela viittasi maalittomaan tasatilanteeseen ensimmäisen 45-minuuttisen jälkeen.

- Toinen jakso oli meiltä ehkä jopa vielä parempi. Päästessämme johtoon peli oli aikalailla meidän, eikä meillä ollut hätää.

Ottelu sai kuitenkin uuden käänteen Laivastonsinisten 1-1-osuman myötä.

- Täytyy sanoa, että Oulu sai harmittavan maalin meidän pallonmenetyksestä suhteellisen turhasta tilanteesta. Heidän maali tuli puskista, ja se lamaannutti meidät hetkellisesti pahasti. Oulu sai maalin kautta hyvän vaiheensa, mutta reagoimme joukkueena tilanteeseen loistavasti, ja pääsimme pikkuhiljaa taas peliin mukaan. Otimme lopulta kontrollin, ja saimme voittomaalin ansaitusti, Nuorela summaa.

Lisää uutisia