AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 6.5.2018

Ennakko: PS Kemi-HJK

Ennakko: PS Kemi-HJK

PS Kemi ja HJK ottavat pienen varaslähdön maanantain kierrokselle, kun joukkueitten kohtaaminen Raatissa alkaa jo kello 18.00.

HJK kärsi torstaina kauden toisen tappionsa, kun FC Lahti haki Helsingistä voiton maalein 2-1. Vierailijat siirtyivät avauspuoliajalla johtoon, mutta Akseli Pelvas kuittasi tasoituksen toisen puoliajan alussa. Teemu Jäntin osuma kuitenkin sinetöi lahtelaisille täyden pistepotin.

Tappio oli Klubille kauden toinen. Tästä huolimatta joukkue säilytti asemansa sarjataulukon toisella sijalla ja ero kärkeen pysyi samana, kun RoPS hävisi oman ottelunsa. HJK:lla on seitsemän ottelun jälkeen kasassa 13 pistettä, kun taas piikkipaikalla olevalla RoPS:lla on kolme enemmän.

– HJK:lla on allaan hiukan heikompi jakso, joten sillä on ns. kasvojen pesun paikka ja aivan varmasti heillä on ainoana tavoitteena kolme pistettä. On mielenkiintoista lähteä pelaamaan heitä vastaan ja katsoa mihin meidän rahkeemme riittävät. Kaikki paineet ovat kuitenkin HJK:lla, PS Kemin päävalmentaja Jari Åhman sanailee.

Vaikka HJK ei ole rökälelukemia tehtaillutkaan, ja maalinteko on hieman takkuillut, se ei hämää Åhmania.

– Moni joukkue lähtee HJK:ta vastaan puolustamaan aika alhaalta ja tiiviisti. Sen murtaminen ei ole HJK:llekaan helppoa, jos siellä on kymmenen ukkoa vastassa.

Oman hyökkäyspelin suhteen Åhmanilla on selkeät toiveet.

– Toivon, että pääsemme laukaisupaikoille edellispelejä paremmin. Meidän hyvin organisoidut hyökkäykset ovat olleet vähissä. Palloa olemme pitäneet välillä ihan ok, mutta viimeisellä kolmanneksella emme ole olleet kovin vaarallisia.

HJK ja PS Kemi kohtasivat viime kaudella kolmesti. Ottelut sujuivat sinivalkoisissa merkeissä, sillä Klubi kuittasi kohtaamisista täydet yhdeksän pistettä yhteismaalein 8-1. Kahden edellisen kauden aikana joukkueet ovat mitelleet paremmuudestaan kuudesti ja HJK on vienyt näistä viisi nimiinsä. PS Kemi voitti joukkueiden avauskohtaamisen reilut pari vuotta sitten, mutta tämän jälkeen kamppailut ovat päättyneet helsinkiläisten juhliin.

HJK:lta ovat ottelusta pois edelleen Juha Pirinen, Riku Riski ja Enoch Banza. Muu joukkue on vahvassa iskussa ja valmiina otteluun.

– Kemi-otteluun valmistautumisessa olemme keskittyneet omaan peliimme, erityisesti maalipaikkoihin pääsemiseen ja erilaisiin puolustustilanteisiin, esimerkiksi prässäämiseen pallon meneyksen jälkeen. Toivottavasti kenttä on Oulussa hyvässä kunnossa, jotta pääsemme pelaamaan omaa peliämme, alustaa päävalmentaja Mika Lehkosuo.


PS Kemi - HJK Oulussa Raatin stadionilla maanantaina 7.5. kello 18.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lähde: PS Kemin verkkosivut, HJK:n verkkosivut
Lisää uutisia