AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 24.4.2016

FC Inter jatkaa tappioitta (VPS-FC Inter 0-0)

FC Inter jatkaa tappioitta (VPS-FC Inter 0-0)

FC Inter jatkaa tappioitta Veikkausliigassa. Sunnuntaina VPS ja Inter tasasivat pisteet maalein 0-0 Vaasassa Kaarlen kentällä.

VPS:n saldo kolmesta ottelusta on voitto, tasapeli ja tappio. Interillä on kahden voiton seurana nyt kaksi tasuria.

"Vepsu" aloitti ottelun pitämällä palloa ensimmäiset 20 minuuttia. Inter tyytyi kyttäämään tilanteenvaihtoja, mutta VPS onnistui murtautumaan jo pelin alkuminuuteilla pariin otteeseen vaarallisesti turkulaispuolustuksen sisään. Pelin kuudennella minuutilla Pyry Soiri pääsi ampumaan lähietäisyydeltä, mutta Henrik Moisander Inter-maalilla torjui mainiosti.

Inter alkoi päästä jakson loppupuolella paremmin peliin mukaan prässäten ajoittain vähän korkeammalta. Paikoille se ei silti juurikaan päässyt. Toisella jaksolla peli aaltoili enemmän päädystä päätyyn, mutta pääasiassa vaarallisemmat tilanteet loivat isännät.

VPS:n valopilkkuja olivat keskikentällä mainiosti pelanneet Juho Lähde ja Kevin Peth. Ville Koskimaa oli varma ja Veli Lampi ei tainnut hävitä ainuttakaan kaksinkamppailua.


FC Inter - RoPS Veritas-stadionilla torstaina 28.4. kello 18.30 ja FC Lahti - VPS Lahden Kisapuistossa torstaina 28.4. kello 18.30. Ottelut esitetään suorina lähetyksinä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia