AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.13 // 29.3.2016

​Huuhkajille tappio Oslossa

​Huuhkajille tappio Oslossa

Kuva: Juha Tamminen

Huuhkajat paransi tuloksellisesti lauantain Puola-pelistä Norjan vieraana tiistaina, mutta tuloksena oli kuitenkin tappio lukemin 0-2 (0-0).

Oslossa pelatussa ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu kummassakaan kenttäpäädyssä. Huuhkajat oli rukannut ryhmitystään uuteen uskoon ja kolmen topparin puolustuslinja piti norjalaiset pääsääntöisesti poissa maalipaikoilta.

Avausjaksolla todellisia maalipaikkoja ei nähty kummassakaan päädyssä ja lukemat tauolla olivatkin 0-0.

Vajaan tunnin pelin jälkeen Norja iski ja pystyi ensi kertaa rikkomaan Suomen puolustuslinjan. Keskitys oikealta painui ohi puolustajien ja takatolpalle vapaaksi unohdettu Jo Inge Berget ohjasi Norjan johtoon.

Huuhkajat oli tasoittaa heti perään, mutta Roman Eremenkon yllättävä, terävä laukaus pienestä kulmasta kilpistyi tolppaan.

Ottelun niitti oli Suomen kannalta nolo, kun pallo karkasi maalivahti Jesse Jorosen jaloista sen verran, että Stefan Johansen pääsi väliin ja siirsi loppulukemiksi 2-0.

Huuhkajien kokoonpano:

12 Niki Mäenpää >> 46. 23 Jesse Joronen
2 Paulus Arajuuri
4 Joona Toivio
5 Ville Jalasto >> 79. 18 Jere Uronen
7 Roman Eremenko
8 Perparim Hetemaj (var.)
10 Teemu Pukki >> 63. 21 Kasper Hämäläinen
11 Robin Lod >> 46. 6 Rasmus Schüller
13 Kari Arkivuo >> 38. 15 Jukka Raitala
14 Tim Sparv
22 Valtteri Moren >> 86. 9 Tim Väyrynen

Vaihdossa:

1 Lukas Hradecky
16 Thomas Lam
17 Janne Saksela
19 Alexander Ring
20 Joel Pohjanpalo

Ei kokoonpanossa:

Niklas Moisander

Lisää uutisia