AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 19.10.2015

Ratkaisu päätöskierroksella uutta VPS:n konkareillekin

Ratkaisu päätöskierroksella uutta VPS:n konkareillekin

"Henkallekin" ratkaisu päätöskierroksella on uusi kokemus. (Kuva: Juha Tamminen)

Suora säilyminen Veikkausliigassa ratkaistaan vasta kauden päätöskierroksella sunnuntaina 1-1-tasapelin pelanneiden VPS:n ja FC KTP:n välillä.

Tilanne viimeiselle kierrokselle lähdettäessä on kokeneemmillekin pelimiehille uusi.

– Paikka on yhä edelleen omissa käsissämme, taas eilen maalin iskenyt VPS-hyökkääjä Juho Mäkelä muistutti pelin jälkeen Pohjalaiselle.

– En ole kertaakaan ollut pelissä, jossa sarjassa säilyminen ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella.

Maalivahti Henri Sillanpää on ollut mukana 1999 liigakarsinnassa, mutta nyt edessä oleva asetelma on hänellekin uusi.

– En ole urallani ollut vastaavassa paikassa, että viimeinen kierros ratkaisee joukkueeni karsimisen tai säilymisen.

VPS kohtaa viimeisessä ottelussaan vieraissa IFK Mariehamnin ja voitto riittää suoraan säilymiseen kotkalaisten ottelun tuloksesta riippumatta.

– Meillä on ollut hyvä vire päällä jo pitkään, joten samalla vireellä jatketaan myös runkosarjan viimeisellä kierroksella, Mäkelä valaa uskoa.

Lisää uutisia