AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.41 // 14.10.2015

Ennakko: Ilves-VPS

Ennakko: Ilves-VPS

Tammelan stadionilla kohtaavat torstaina suurista pisteistä tappeleva Vaasan Palloseura ja sarjapaikkansa lähestulkoon jo varmistanut Tampereen Ilves.

VPS-näkökulmasta torstain ottelussa riittää panosta. Vaasalaiset ovat tällä hetkellä toiseksi viimeisenä, eli toisin sanoen karsijan paikalla. Matkaa FC KTP:hen on kuitenkin ainoastaan kaksi pistettä, joten voitolla VPS pomppaisi vuorostaan säilymiskamppailussa "kuskin paikalle". Samaan aikaan FF Jaro pelaa Turussa Interiä vastaan. Jaron voitto saattaisi tiputtaa Vepsun pahimmassa tapauksessa jopa jumbosijalle.

Sen sijaan tamperelaisittain tilanne on huomattavasti paineettomampi. Päävalmentaja Keith Armstrongista luopunut Ilves on käytännössä jo varmistanut liigapaikkansa ensi kaudeksi.

- Ei se yleensä hirveästi vaikuta. Ne pelaavat varmasti rennommin, joka voi olla hyvä tai huono asia, VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen sanoo.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti Vaasassa, ja molemmat ovat voittaneet kerran. Toukokuussa Ilves haki 2-3-vierasvoiton ja syyskuussa VPS puolestaan otti 1-0-kotivoiton. Viimeisin ottelu on vielä tuoreessa muistissa, kun VPS käänsi tiukan kamppailun edukseen Joe Broekhuizenin puskiessa voittomaalin ottelun viimeisillä minuuteilla.

- Aloitettiin silloin hyvin ja luotiin paikkoja. Maalien ansiosta olisimme saaneet rennomman loppupelin, mutta Ilves pääsi mukaan. Lopussa onneksi saatiin luotua se yksi tarvittava maalipaikka. Voitettiin todella tiukassa paikassa.

Vuorinen tietää, mitkä asiat on torstaina tehtävä paremmin, jotta Tammelasta irtoaisi kolme pistettä tuliaisiksi.

- Ilves puolustaa tiiviisti, ja se tuo oman haasteensa. Meidän liikkeen pitää olla hyökkäyspäässä tarpeeksi hyvää. Kun liike onnistuu, myös syötöiltä vaaditaan laatua. Tärkeintä on että päättäväisyys ja tahtotila ovat korkealla läpi ottelun.

Ilveksen kokoonpanosta puuttuu varmuudella jo tovin nivusvaivojen takia sivussa ollut toppari Samu Nieminen. Loppukeväästä asti nilkkavamman takia sivussa ollut puolustaja Antti Koskinen on harjoitellut muutaman viikon joukkueen mukana ja hänet saatetaan nähdä kokoonpanossa. Keskikenttäpelaaja Lauri Ala-Myllymäen pelaaminen on epävarmaa, sillä nuorukainen on ollut kipparoimassa Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkuetta EM-karsinnoissa Makedoniassa. Suomi pelasi vielä tiistaina Makedoniaa vastaan.

Mikko Viitikko ja Denis Abdulahi ovat Vepsulta varmuudella sivussa Ilves-ottelusta. Ennen maaottelutaukoa HJK:ta vastaan jalkansa loukanneen Jerry Voutilaisen pelaaminen on myös epävarmaa. Vepsulla on Ilveksen tavoin ollut myös pelaajia edustustehtävissä.

- Paljon on haasteita, mutta paljon on myös nälkäisiä jätkiä valmiina tositoimiin, Vuorinen kuittaa.


Ilves - VPS Tammelan stadionilla torstaina 15.10. kello 18.30. Ottelua voit seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia