KuPS ja SJK pistejakoon (KuPS-SJK 1-1)
KuPS ja SJK päätyivät sunnuntaina pistejakoon molemmille tärkeässä ottelussa.
Pelin ensi minuutit mentiin SJK:n kontrollissa ja SJK sai myös hyvän sivuvaparin, josta painetta heti KuPS-maalille.
19.minuutilla SJK sai pallon maaliin, ja se tuli hienosti rakennettuna. Ensin pallo pelattiin toiselta laidalta keskustan kautta vasempaan laitaan Murilolle, ja hänen keskityksensä etutolpalle. Sinne nousi ylimmäksi Diego Rojas, ja upea pusku etuyläkulmaan.
Puolen tunnin pelin jälkeen Murilo löysi jälleen hyvällä syötöllä vapaan SJK-pelaajan, kun Jere Streng sai pallon häneltä kuudentoista kaarelle. Ensimmäinen kosketus oli kuitenkin Strengiltä liian kova, ja pallo karkasi päädystä yli.
Toisen puoliajan alussa KuPS:lla oli paikka tasoittaa, kun Clinton Antwi keskitti maalille, ja siellä Arttu Heinonen ei kuitenkaan aivan ylettynyt palloon.
SJK joutui puolustuskannalle, kun KuPS haki tasoitusta koko joukkueen voimin. Puolustus pysyi kuitenkin tiiviinä ja kaukaa lähteneet vedot hoiti maalissaan Markus Uusitalo.
71. minuutilla Terry Yegbe sai syötön katkon, ja hän lähti yllättävään nousuun. Yegbe näki myös Johannes Kreidlin olevan ulkona maalistaan, ja kokeili kaukaa nostaa yli. Pallo meni vain hieman maalin ohi. Heti perään Uusitalo joutui jälleen torjumaan KuPS:n yrityksen.
78. minuutilla Gabriel Bispo nappasi pallon keskialueella ja antoi sen Jasse Tuomiselle. Tuominen veti kovaa ja pallo etukulmaan.
Peli oli loppuun saakka kovaa taistelua molemmin puolin, mutta maaleja ei enää nähty. Kumpikaan joukkue tuskin on täysin tyytyväinen tasapeliin, mutta SJK ainakin sai tappioputkensa poikki vaikeassa vierasottelussa.