Pikkuhuuhkajat taipui tappioon EM-karsinta-avauksessa - "Emme jääneet kauas pisteistä"
Alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-karsinnat käynnistyivät tiistaina, kun vastaan asettui karsintojen kakkoskorista Suomen lohkoon arvottu Sveitsi. Tiukka taisto päättyi lukemin 1-2 vieraiden eduksi.
Suomi sai karsintoihinsa unelma-alun ja Veritas Stadion pääsi tuulettamaan jo 4. minuutilla, kun Pikkuhuuhkajat iski näyttävän maalin. Otso Liimatta leikkasi vasemmalta sisään, pelasi seinän Niklas Pyyhtiän kanssa ja karkasi maalintekoon.
Sveitsi otti takaiskun jälkeen pelin hallintaansa, vaikka Suomellakin oli omat vahvat jaksonsa. Toisella jaksolla paine Suomen maalilla alkoi kasvaa ja Sveitsi sai palkinnon painostuksestaan 62. minuutilla. Nikolas Mucin akrobaattinen laukaus rangaistusalueen kulmalta ohitti Bergströmin ja toi vieraat tasoihin.
Pikkuhuuhkajat sai lisää kylmää vettä niskaansa, kun Sveitsi osui uudestaan neljä minuuttia myöhemmin. Lars Villiger oli jäänyt vapaaksi maalin edustalle ja pääsi siirtämään punapaitaisen vierasjoukkueen johtoon.
Suomi onnistui luomaan painetta Sveitsin maalille vielä aivan ottelun lopussa, mutta tasoitusmaali jäi syntymättä ja ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon.
– Aloitimme hyvin sekä ensimmäisellä että toisella jaksolla. Olimme avausmaalin jälkeen hyvin mukana pelissä, eikä vastustaja päässyt montaa kertaa boksiimme ensimmäisellä puoliajalla. Meillä oli toisen jakson alussa todella hyvät paikat tehdä toinen maali. Silloin lukemat olisivat olleet meille suosiollisemmat, Lehkosuo sanoi.
– Emme kuitenkaan onnistuneet tuplaamaan johtoamme, ja vastustaja teki kaksi aika identtistä maalia muutaman minuutin sisään. Haimme tasoitusmaalia vaihdoilla ja muilla muutoksilla loppuun asti – loimme painetta, mutta se ei riittänyt. Sveitsi oli kova joukkue, mutta emme jääneet tänään kauas pisteistä.