KTP haki voiton MP:sta - testipelaajia mukana antamassa näyttöjä
Hieman reilut kolme kuukautta sitten riemukkaaseen nousuun Veikkausliigaan kautensa Ykkösessä päättänyt KTP palasi voitokkaasti tositoimiin.
KTP oli lauantaina matkannut ensimmäiseen harjoituspeliinsä Mikkeliin paikallisen Palloilijoiden vieraaksi, jonka riveissä teki debyyttinsä KTP:stä täksi kaudeksi Ykkösessä pelaavaan savolaisseuraan lainattu Niklas Leinonen. KTP:n voittolukemat Mikkeli-hallissa olivat 2-0 (2-0).
KTP aloitti maalinteon yhdeksännellä peliminuutilla. Willian Pozo lähetti upean etenemisensä jälkeen keskikentältä tyylikkään kaaripallon oikeaan laitaan David Ramadingayelle, joka nätin haltuunottonsa jälkeen ohitti mikkeliläispuolustajan. KTP-kapteenin syöttö tömähti MP:n Rasmus Lehtoseen, josta kimmahtaneen pelivälineen Ramadingaye sijoitti kauniisti vasempaan alanurkkaan.
KTP lisäsi johtoaan, kun 39 minuuttia oli pelattu. KTP sai rangaistuspotkun mikkeliläispelaajan käsivirheen takia ja Tobi viimeisteli vasempaan nurkkaan suuntautuneella vedollaan.
Toinen puoliaika ehti vanheta vain 10 minuuttia, kun KTP teki viisi vaihtoa. Tuolloin Aapo Hyppönen, Aleksi Tarvonen, Simo Roiha, Anttoni Huttunen ja Santeri Stenius kirmasivat kentälle intoa puhkuen.
KTP kehitteli jälkimmäiselläkin puoliajalla muutamia paikkoja, mutta lisäosumat jäivät syntymättä. Lähimmäksi pääsi TPS:stä tullut hyökkääjä Simo Roiha, jonka ohjaus 70. minuutilla meni kuitenkin hieman ohi MP:n oikean tolpan.
- Lukemat 2-0 ja ihan ookoo mieli. Meillä on paljon uusia pelaajia ja nyt näimme heitä ekaa kertaa isolla kentällä. Olemme kaksi viikkoa harjoitelleet Ruonalassa hallissa, mikä on reilusti alimittainen. On vähän erilaista se jalkapallo siellä. Nyt näimme sitten isolla jalkapallokentällä pelaajia, keitä on testissä ja uusia pelaajiakin, KTP:n päävalmentaja Jussi Leppälahti sanoi.
Leppälahti peluutti koko 20 pelaajasta koostunutta miehistöään. Maalivahtina pelasi ensimmäisellä puoliajalla Maksym Zhyk ja jälkimmäisellä Matias Niemelä. Puolustuskolmikkona aloitti varmaotteisesti Daan Klinkenberg-Valtteri Vesiaho-Lassi Nurmos. Toisella puoliajalla Vesiahon vierelle tulivat niin ikään luotettavasti pelanneet Samuel Mahlamäki ja Matias Paavola.
Mahdollisesti lainapelaajaksi Veneziasta tuleva 19-vuotias ruotsalainen Gabriel Sandberg ja pelaajasopimuksen jo aikoja sitten raitapaitojen kanssa tehnyt kolumbialainen Harlin Suarez (28) pitivät keskikentän keskustan tyylikkäästi hallussaan.
KTP:n avauskokoonpanon täydensivät jo entuudestaan sekä tuttujen että luotettavien Joni Mäkelän ja David Ramadingayen lisäksi Kuuban maajoukkuehyökkääjä Willian Pozo (25) ja testipelaajat Adeleke Babatunde eli "Tobi" ja Teo Jukic. Tobi (19) on nigerialalainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja ja Jukic (24) 193-senttinen saksalaishyökkääjä.