AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.51 // 24.12.2020

Matias Hänninen jättää HIFK:n 11 kauden jälkeen

Matias Hänninen jättää HIFK:n 11 kauden jälkeen

Matias Hänninen on HIFK-legenda. (Kuva: Juha Tamminen)

Matias Hänninen jatkaa uraansa Ykköseen nousseen PK-35:n joukkueessa. Hänninen ehti edustaa HIFK:ta peräti 11 kauden ajan.

Hänninen siirtyi HIFK:n riveihin kasvattajaseurastaan Kontusta vuonna 2010 ja nousi vuosiensa aikana fanien suursuosikiksi sekä seuralegendaksi. Parin viime kauden aikana vastuu HIFK:ssa kuitenkin väheni ja Hänninen päätti etsiä uusia tuulia.

- 11 vuotta on todella pitkä aika futiksessa ja sen taakse jättäminen on tietenkin haikeaa ja jollain tapaa haastavaa. Siitä huolimatta minulla on todella innostuneet fiilikset olla nyt PK:n mukana. Kiva saada uusia virikkeitä ja päästä uuteen ympäristöön, PK sopi erinomaisesti koko omaan elämäntilanteeseeni. Olen todella iloinen siitä, että pääsen kokemaan uutta pitkän HIFK-uran jälkeen, 29-vuotias Hänninen kertoo PK-35:n sivuilla.

Hänninen oli nostamassa HIFK:ta Kakkosesta Veikkausliigaan. Hän pelasi HIFK:ssa yhteensä 114 Veikkausliigaottelua tehden niissä kaksi maalia.

Lisää uutisia