AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Haka
5-3-2

11

(1-0)

Yleisöä 2024

HJK
4-3-3
vko.17 // 26.4.2024

Ennakko: FC Haka-HJK

Ennakko: FC Haka-HJK

Kuva: Juha Tamminen

FC Haka pelaa lauantaina kauden neljännen ottelunsa, kun vieraaksi saapuu yhden ottelun enemmän pelannut Helsingin Jalkapalloklubi.

Haka on ollut Klassikoissa pahasti altavastaajina viimeisinä vuosina ja HJK on totutusti ollut ikävä vieras Tehtaan kentällä. Mutta helsinkiläiset eivät suinkaan ole voittamattomissa. Viime kaudella Haka nappasi ensimmäisen pisteensä HJK:sta sitten vuoden 2012, kun Tehtiksellä pisteet tasattiin 1-1 -tuloksella. Edellinen voitto HJK:sta on vuodelta 2008, jolloin Haka voitti Helsingissä 1-2.

Valkopaidat pääsevät otteluun hyvistä asetelmista, sillä Klubilla on edessään kolmas ottelu viikkoon, kun taas koskilaiset ovat saaneet palautua ja valmistautua viime lauantaista lähtien.

– Vastassa on kovin joukkue Suomessa! Heillä on isoimmat resurssit ja laajin pelaajamateriaali. Tulee olemaan kova ottelu, mutta olemme valmiina haasteeseen. Kun onnistumme omassa pelissä ja pelillisissä tavoitteissamme, meillä on mahdollisuus voittoon, Hakan päävalmentaja Andy Smith tuumii.

Vaikka HJK on sarjataulukossa toisena, niin se on silti päästänyt toiseksi eniten maaleja, kaikkiaan seitsemän kappaletta. Smith ei kuitenkaan usko, että lauantaina on automaattisesti luvassa avoimet ovet.

– Olen katsonut kaikki Veikkausliigaottelut ja todennut, että maaleja tulee paljon myös muille joukkueille. Jalkapallossa se on usein päivästä kiinni ja joskus niitä maaleja omiin vain tulee. Keskitymme omaan peliin emmekä vastustajaan, ja jos onnistumme omassa pelissämme, niin meillä on mahdollisuus mihin vaan.

HJK saa tuttuun tapaan Valkeakoskelle tuekseen komean kannatuksen, kun tunnelmalliseen päätykatsomoon matkaa Stadista arviolta 150 vieraskannattajaa. HJK haki keskiviikkona 3–3-hurlumhei-tasurin Seinäjoelta ja palasi Töölöön torstain vastaisena yönä. Palautuminen ja sen päälle valmistautuminen viikonloppuun on tehty huolella, ja pelaajisto on iskussa taas.

- Oli iso helpotus saada ensimmäinen maali tehtyä. Minulla oli jo aiemmissa peleissä muutama hyvä paikka, mutta nyt onnistui ja se merkitsi paljon, HJK:n avausmaalin Seinäjoella viimeistellyt Brooklyn Lyons-Foster maistelee.

Lyons-Fosterin mukaan HJK on ottanut askeleita oikeaan suuntaan sitten kauden avauksessa KuPS:lle kärsityn tappion.

- Olemme parantaneet peliämme koko ajan sitten avausottelun ja kehitymme jatkuvasti.

Hakan pelaajatilanne on aiempaa parempi, sillä Imani Lanquedoc on kuntoutunut ja lauantaina käytettävissä. Liam Hughes ja Rodrigo Macedo sen sijaan ovat vielä sivussa.

HJK:lta Georgios Kanellopoulos jätti keskiviikon SJK-pelin väliin viime viikonlopun tärskyn jäljiltä, mutta nyt kreikkalainen on jälleen valmennuksen käytettävissä. Sivussa ovat edelleen Atom sekä viime vuonna Valkeakoskella maalannut Santeri Hostikka. Nuori kolmikko Miska Ylitolva, Oliver Pettersson ja Liam Möller on jo hyvin lähellä paluuta täysipainoisiin joukkueharjoituksiin.

Erotuomari: Antamo Dennis
AET 1: Vihreävuori Riku
AET 2: Silén Eetu
4.ET: Nieminen Juho


FC Haka - HJK Tehtaan kentällä lauantaina 27.4. kello 15.00. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: FC Hakan verkkosivut, HJK:n verkkosivut