AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
SJK
3-4-3

32

(1-0)

Yleisöä 2015

AC Oulu
4-3-3
vko.30 // 31.7.2022

SJK:lle tärkeät pisteet (SJK-AC Oulu 3-2)

SJK:lle tärkeät pisteet (SJK-AC Oulu 3-2)

Kuva: SJK

SJK nousi sarjataulukossa kuuden parhaan joukkoon kaadettuaan AC Oulun sunnuntaina maalein 3-2 (1-0).

SJK aloitti pelin melkoisella pyörremyrskyllä ja se sai jo ensimmäisen puolen minuutin aikana paikan AC Oulun maalille. Eikä avausmaaliinkaan mennyt kauaa, kun SJK sai vapaapotkun laidasta. Vapari tuli, kun AC Oulun Rafinha joutui repimään kumoon karkuun pääsemässä olleen Tuomas Kaukuan. Vaparista Nooa Laine antoi kovan pallon maalin eteen, ja siitä Jake Dunwoody pääsi puskemaan. Pallo otti hieman AC Oulun puolustajaan, ennen kuin se upposi maaliin, joten maali merkittiin omaksi maaliksi.

Myös seuraavat minuutit mentiin täysin SJK:n komennossa. Pablo Andrade antoi matalan keskityksen maalin eteen, ja siellä Jake Jervis koitti jatkaa pallon sisään takavasaralla, mutta se meni hieman ohi takatolpan. 13. peliminuutin kohdalla AC Oulun maalivahti esitti päivän ensimmäisen loistotorjuntansa, kun ensin Kauka pääsi vetämään, ja Ward torjui. Irtopallosta pääsi kuitenkin vielä Jervis vetämään, mutta Rafael Floro pääsi juuri ja juuri liukumaan eteen, estäen varman maalin.

Seuraava SJK:n paikka tuli Diego Rojasille, kun ensin Felipe Aspegren pisti hyvän pystysyötön kuudentoistakaarelle. Rojasin veto meni kuitenkin metrin verran ohi maalin, kun Ward tuli hyvin vastaan. Jervis sai tilanteen, kun Aspegren laittoi hänet vauhtiin oikealta laidalta. Jervis haki taka-alakulmaa, mutta Ward sai jalkatorjunnalla estettyä.

Tauolle mentiin SJK:n yhden maalin johdossa, vaikka paikkoja oli useampaan maaliin. Toisen puoliajan alkuun AC Oulu tuli hieman paremmalla otteella ja se sai paikankin heti pelin alkuun. Yritys tuli kuitenkin suoraan Markus Uusitalon syliin.

Nooa Laine pääsi vetämään kaukaa boksin ulkopuolelta, kun AC Oulu antoi harhasyötön. Kova veto meni Wardin torjunnan kautta kulmaksi. Jervis pääsi niin ikään paikkaan, kun Andrade antoi erinomaisen keskityksen maalin eteen, ja Jervis pääsi vapaasta paikasta puolustajien takaa ohjaamana. Mutta Callum Ward teki uskomattoman jalkatorjunnan, ja esti jälleen varman maalin.

Viimein SJK onnistui lisäämään johtoaan, kun Tuomas Kaukua sai Felipe Aspegrenin rajaheiton AC Oulun boksissa oikealla laidalla. Kaukua otti pari askelta kohti maalia ja veti voimalla taka-alakulmaan. Ward sai hieman kättään väliin, mutta veto oli niin kova, että se meni varmasti maaliin.

AC Oulu pääsi kaventamaan ottelun hieman yllättäen, kun ensin Rasmus Karjalainen antoi pallon Samuel Anini Juniorille, ja tämä veti kohti maalia. Maalin edessä oli Michael Lopez, jonka kautta pallo pomppasi yli Uusitalon. Tilanne näytti paitsiolta, kun Lopez seisoi vedon lähtiessä maalivahdin ja SJK-puolustajan välissä. Mutta maali hyväksyttiin.

Callum Ward jatkoi unelmatorjuntoja toisessa päässä, kun Rojas antoi pallon hienosti Pyry Hannolalle, ja tämä veti kovaa maalia kohti. Ward torjui, ja irtopalloa oli hakemassa parikin SJK:n pelaajaa. Jatkosta vielä Dunwoody pääsi vetämään, mutta senkin Ward torjui.

SJK:n kolmas maali lähti keskikentältä, kun Hannola sai pallon Rojasilta, ja Hannola antoi sen pystyyn Jervisille. Jervis veti oikealta puolelta kovaa ja Ward torjui. Pallo kuitenkin pomppasi torjunnasta vasemmalle puolelle Kaukualle, joka tuikkasi sen verkkoon.

Pelin viimeisellä minuutilla AC Oulu sai rangaistuspotkun, kun ensin Daniel Håkans revittiin hyökkäyspäässä kumoon. Siitä ei kuitenkaan tullut vaparia, ja kun peli jatkui, tuli AC Oulu SJK:n boksiin. Siellä Matej Hradecky pelasi palloa, mutta kaatoi myös C Oulun pelaajan ja erotuomari näki sen kuitenkin pilkun arvoiseksi. Pilkulta pallon upotti maaliin Rafael Floro. Uusitalo oli hyvin mukana, mutta veto meni aivan yläkulmaan.

Ottelu päättyi hetkeä myöhemmin, mutta vielä ennen sitä AC Oulu sai pallon pitkällä syötöllä Rasmus Karjalaiselle, jonka yritys meni kuitenkin Uusitalon syliin.