AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
FC Honka
4-5-1

11

(1-0)

Yleisöä 749

IFK Mariehamn
4-3-3
vko.26 // 2.7.2022

Honka ja IFK Mariehamn taas pistejakoon (FC Honka-IFK Mariehamn 1-1)

Honka ja IFK Mariehamn taas pistejakoon (FC Honka-IFK Mariehamn 1-1)

Kuva: Juha Tamminen

FC Honka ja IFK Mariehamn kohtasivat helteisessä Tapiolan urheilupuiston lauantai-illassa. Ottelun maalit nähtiin kumpienkin jaksojen alkuhetkillä. Honka siirtyi johtoon ensimmäisellä ja IFK tasoitti toisella. Näin pisteet jaettiin lukemin 1-1 jo toistamiseen tällä kaudella näiden joukkueiden välillä.

Honka aloitti ottelun ryminällä. Agon Sadiku pääsi IFK-puolustuksen heikkoon syöttöön väliin ja viimeisteli ottelun toisella minuutilla jo kauden kuudennen osumansa.

Sadiku oli lähellä iskeä jo illan toisen maalinsa 15. peliminuutilla. Rui Modeston keskityksen jälkeen pallo putosi hyökkääjälle, jonka laukaus meni vain hieman ohi maalin.

Honka oli lähellä ottelun toista osumaa jälleen 24. minuutilla. Keltamustien kova prässi johti riistoon syvällä IFK:n alueella ja lopulta Modeston komean laukauksen piti ulkona verkosta ainoastaan maalin pystypuu.

Tauolle siirryttiin Hongan 1-0 kotijohdossa.

Toisen nelivitosen alku oli Hongan kannalta synkkä, kun John Owoeri pääsi 49. minuutilla tuomaan vieraat tasoihin.

Honka haki johtomaalia ja oli saman tien suht lähellä. Jerry Voutilaisen laukauksen torjui kuitenkin IFK-vahti Yann Fillion.

IFK sai rakennettua tunnin pelin kohdilla muutamia hyviä hyökkäyksiä, mutta Honka-puolustus ja Maksim Rudakov maalillaan pitivät lukemat ennallaan.

Vieraiden toinen osuma oli lähellä 65 minuutilla. Joakim Latonen laukoi boksin rajoilta vain hieman ohi Honka-maalin. 75. minuutilla Rudakov sai venyä Honka-maalilla parhaimpaansa. Owoeri laukoi taidokkaasti ilmasta mutta Honka-vahti venytti akrobaattisesti vielä kudin eteen.

Lisää maaleja ottelussa ei nähty, joten lopputulokseksi kirjattiin 1-1 pistejako.