AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
VPS
4-3-3
#4 Engström

11

(0-1)

Yleisöä 1541

HIFK
3-5-2
#27 Bakare
vko.35 // 29.8.2022

VPS ja HIFK jakoivat pisteet (VPS-HIFK 1-1)

VPS ja HIFK jakoivat pisteet (VPS-HIFK 1-1)

Kuva: Apollo Photo

VPS:n vieraaksi Hietalahteen saapui sunnuntai-iltana HIFK. Tauolle lähdettiin vierasjoukkueen 0-1 johdossa, mutta toisella puoliajalla VPS tuli tasoihin. Lopulta pelin lopputuloksena oli 1-1 tasapeli.

Vierasjoukkue aloitti pelin pirteästi ja siirtyikin johtoon, kun peliä oli takana vain alle kymmenen minuuttia. Nopea vastahyökkäys lähti liikkeelle Sakari Mattilan pitkästä läpisyötöstä, joka tavoitti Michael Bakaren. Bakare pääsi läpiajon lopuksi tälläämään pallon Vepsun verkkoon ja laittamaan vieraat aikaiseen johtoasemaan.

HIFK:n maalin jälkeen ensimmäinen jakso mentiin VPS:n hallinnassa, ja kotijoukkueen toimesta nähtiinkin paljon erikoistilanteita sekä hyviä maalipaikkoja. Vepsun ensimmäisen puoliajan parhaat maalipaikat nähtiin jakson lopulla. Ensin Tyler Reid vapautti Prosper Ahiabun HIFK:n rangaistusalueen sisälle, jonka jälkeen Ahiabu siirsi pallon loistopaikalle maalin eteen Tete Yengille. Yengin laukaus kuitenkin ikävä kyllä epäonnistui. Vain pari minuuttia tämän jälkeen Reid sai jalkansa vapaaksi ja pääsi laukomaan boksin rajalta, mutta HIFK-vahti Ramilson Almeida torjui laukauksen.

Puoliskon loppuun myös HIFK sai vielä kelpo paikan, kun Jusif Ali pääsi hyvään vetopaikkaan, mutta Vepsun onneksi laukaus painui ohi maalista.

Toinen jakso oli tapahtumarikkaampi ja tasaisempi kuin ensimmäinen. Puolisko alkoi vauhdikkaasti ja molemmilta joukkueelta nähtiin heti jakson alkuun hyviä maalipaikkoja. Paras näistä oli Vepsun toimesta, kun Reid tuttuun tapaansa leikkasi oikealta laidalta keskelle ja lähetti tulisen laukauksen kohti HIFK:n maalia. Almeida venyi kuitenkin jälleen loistavaan torjuntaan ja HIFK säilytti johtoasemansa.

Tasoitusmaali nähtiin, kun toppari Juhani Pikkarainen lähetti pitkän hyökkäyksen päätteeksi keskityksen takatolpalle, mistä Kalle Multanen jatkoi pallon päällään maalin eteen Jesper Engstömille, joka viimeisteli kauden ensimmäisen maalinsa.

Ottelun lopussa haettiin vielä vimmatusti voitto-osumaa. Aivan pelin loppuhetkillä Roni Hudd haastoi hyvin HIFK-puolustusta rangaistualueen vasemmalla laidalla ja sai kelpo laukauksen aikaiseksi pienestä kulmasta. Almeida oli kuitenkin jälleen käsineen välissä, eikä voittomaalia syntynyt. Ottelun tuloksena oli täten 1–1 tasapeli.