AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
KuPS
4-3-3

32

(2-0)

Yleisöä 1578

HIFK
3-5-1
vko.40 // 8.10.2020

KuPS piti kiinni johdosta loppuun saakka (KuPS-HIFK 3-2)

KuPS piti kiinni johdosta loppuun saakka (KuPS-HIFK 3-2)

Tabi Manga iski ottelun avausmaalin. (Kuva: Juha Tamminen)

KuPS siirtyi yksinään Veikkausliigan sarjataulukon kärkeen kaadettuaan HIFK:n torstaina kotonaan maalein 3-2.

KuPS näytti etenevän selvään voittoon, kun numerot olivat 3-0 päätösvihellyksen lähestyessä. HIFK iski kuitenkin lopussa pikavauhtia kaksi maalia, mutta pidemmälle kiri ei riittänyt.

KuPS jatkoi väkevää menoaan torstai-illan rästiottelussa, jossa kukistui omia otteitaan parantanut HIFK. Ottelu päättyi kuopiolaisten ansaittuihin voitonjuhliin puolustaja Tabi Mangan, keskikenttäpelaaja Urho Nissilän ja hyökkääjä Aniekpeno Udohin onnistuttua maalinteossa hienolla tavalla.

HIFK-voitto nosti kuopiolaiset jälleen sarjataulukon kärkipaikalle HJK:n ohitse. KuPS pelasi torstaina jo yhdeksännen peräkkäisen tappiottoman liigapelinsä.

Kotijoukkue aloitti maalijuhlat 8. peliminuutilla, kun Nissilän laadukas kulmapotku tavoitti Tabi Mangan joka puski tyylikkäästi tämän sarjakauden toisen liigaosumansa: 1-0. Nissilä viimeisteli maanantaisessa Ilves-ottelussa upean vapaapotkuosuman ja teki tänään samoin: tarkka vapariveto saatteli keltamustan tauolle 2-0-johdossa. "Mölymäen Modric" teki tämän kauden viidennen liigaosumansa nousten joukkueen tehokkaimmaksi maalintekijäksi.

KuPS eteni kotivoittoon perusvarmalla ja tasapainoisella joukkuepelaamisellaan. HIFK sai toisella puoliajalla pari vaarallista huippupaikkaa, joita ei pystynyt hyödyntämään. Hyökkääjä Arttu Heinonen keskitti pallon laadukkaasti HIFK:n alueelle, jossa Udoh otti pallon hienosti haltuunsa ja tykitti sen voimalla maalin kattoon: 3-0 (75 min). Maalintekijä juhlisti kauden neljättä liigaosumaansa näyttävällä volttituuletuksellaan.

HIFK onnistui lopussa kaventamaan, muttei pystynyt kuitenkaan uhkaamaan kotijoukkueen ansaittua voittoa.


FC Inter - KuPS Veritas Stadionilla torstaina 15.10. kello 18.30 ja HIFK - Ilves Bolt Arenalla torstaina 15.10. kello 18.30.

Lähde: KuPS:n verkkosivut