AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.42 // 17.10.2018

​Joona ​Tiainen jatkaa FC Lahdessa

​Joona ​Tiainen jatkaa FC Lahdessa

FC Lahti ja maalivahti Joona Tiainen ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen.

Tänä vuonna 18 vuotta täyttänyt Tiainen pelasi kuluvalla kaudella FC Lahti A:ssa ja loppukauden lainalla Kakkosessa FC Espoossa. Hän pääsi haistelemaan penkille liigatunnelmaa kahdessa ottelussa. Lahtelaisen jalkapallokoulun kasvatti on pelannut FC Lahdessa yhden Suomen Cupin pelin 2017.

Tiainen jatkaa Lahdessa hyvillä mielin. Hän näkee, että on kehittynyt Lahdessa paljon. Tiainen haluaa ensi kaudella kehittyä lisää ja unelmoi ensimmäisestä liigaottelusta. Maalivahti jakaa kiitosta myös Lahden yhteistyöseuran FC Espoon suuntaan.

- Minulla on hyvät fiilikset, kun pääsen jatkamaan jalkapalloa Lahdessa. Fysiikkani on parantunut eniten viime kaudesta ja muillakin osa-alueilla on tullut kehitystä. Tavoitteenani on kehittyä taas lisää ja päästä pelaamaan mahdollisimman paljon, liigassa. Espoossa meni hyvin. Pääsin pelaamaan Kakkosta viisi peliä. Hyvässä valmennuksessa olin sielläkin ja kehitystä tuli. Minulla kävi hyvä tuuri, kun pääsin loppukaudeksi lainalle. Odotan innolla ensi kautta, Tiainen kertoo tuoreeltaan tunnelmistaan.

Viiden Espoossa pelatun Kakkosen ottelun lisäksi nuorella lahtelaisella on tilillään kaudelta 2017 kolme Kakkosen ottelua FC Lahti Akatemian riveistä. Tiainen on myös pelannut vuonna 2000 syntyneiden maajoukkueessa.

Ilves-FC Lahti Tammelan stadionilla sunnuntaina 21.10. kello 14.30. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Ruudusta.

Lisää uutisia