AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.18 // 3.5.2018

VPS:n vahva alku siivitti voittoon (VPS-PS Kemi 3-1)

VPS:n vahva alku siivitti voittoon (VPS-PS Kemi 3-1)

VPS iski kahdesti ensimmäisen vartin aikana ja löi tällä alkutahdit 3-1-voitolle PS Kemistä.

VPS otti nopeasti tukevan otteen kamppailusta. PS Kemi pääsi tauon jälkeen mukaan peliin Juho Mäkelän kavennuksella, mutta Ibrahima Gueyen maali pian perään piti VPS:n voittotiellä loppuun saakka.

Vepsu aloitti terävästi, sillä jo kahdeksannella minuutilla Alexander McQueen pääsi laukomaan boksin tuntumasta. Oskari Forsman nappasi kuitenkin huipputorjunnan. Seuranneen kulman jälkitilanteesta Sebastian Strandvall jatkoi huimaa virettään tekemällä kauden neljännen maalinsa ja vieden Vepsun 1-0 -johtoon.

Vain kuusi minuuttia myöhemmin koitti hieno hetki, kun Fabrice Gatambiye sai vetopaikan noin 20 metrin etäisyydelle. VPS:n oma kasvatti pamautti ensimmäisessä Veikkausliiga-startissaan pallon vastustamattomasti ohi Forsmanin ja siirsi Vepsun 2-0 -johtoon.

Jakson loppuun saakka VPS hallitsi pelin kuvaa ja piti Kemin poissa pallosta. Maalipaikkoja ei enää juurikaan siunaantunut, vaikka VPS uhittelikin keskiblokissa maannutta Kemi-ryhmää hyvillä pysty- ja ristipalloilla.

Toisella puoliajalla Hakeem Araba pääsi alkupuolella kokeilemaan vastaiskusta, mutta pallo painui taivaan tuuliin. Tämän jälkeen VPS onnistui jälleen nappaamaan pallonhallinnan ja sitä kautta pelinkin näppeihinsä.

Tunnin tienoilla Raidan pelaamisessa näkyi hermostuneisuutta ja yksi karmaiseva virhe kostautuikin siten, että Juho Mäkelä pääsi viimeistelemään maalin edestä rauhassa 2-1 -kavennuksen.

Jo seuraavalla minuutilla Ibrahima Gueye kuitenkin kuittasi ensimmäisellä Veikkausliiga-osumallaan. "Ibra" chippasi kauniisti pallon yli vastaan tulleen Forsmanin. Pallo vieri lopulta tolpan kautta sisään.

Ottelun lopun VPS piti palloa ja Kemi yritti päästä iskemään vastaan, mutta kiri jäi lopulta aika laihaksi. Aivan viimeisellä minuutilla vieraat toki osuivat vielä pystypuuhun, mutta loppulukemat jäivät muotoon 3-1.


TPS - VPS Veritas Stadionilla maanantaina 7.5. kello 18.30 ja PS Kemi - HJK Oulussa Raatin stadionilla maanantaina 7.5. kello 18. Otteluita voi seurata suorina lähetyksinä Ruudusta.

Lähde: VPS:n verkkosivut
Lisää uutisia