AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.39 // 1.10.2017

Page: "Meidän täytyy olla vaarallisempia pallollisena"

Page: "Meidän täytyy olla vaarallisempia pallollisena"

Brian page keskittyy nyt hyökkäyspelin kehittämiseen. (Kuva: Juha Tamminen)

SJK kohtaa sunnuntaina tärkeässä vierasottelussa IFK Mariehamnin.

Uuden valmennuskaksikon Brian Page - Toni Lehtinen opit ovat tuottaneet jo tulosta, mutta valmiista ollaan Pagen mukaan vielä kaukana.

- Meillä on ollut hyvin rajallisesti aikaa kehittää peliämme, sillä tunnit harjoituskentällä ovat olleet vähissä tiukan ottelutahdin vuoksi. Se on välillä turhauttavaa varsinkin meille valmentajille, sillä harjoituksista on pakko tehdä enemmän tai vähemmän palauttavia. Melkein aina on peli tai pitkä matkustuspäivä alla.

- Siksi olemme lähteneet viimeisiin peleihin siitä, että puolustuksellisesti meidän täytyy olla yhtenäisiä. Tiesimme, että olimme päästäneet jopa 12 maalia HJK:ta vastaan aiemmin ja meidän täytyi olla siinä ottelussa aiempaa parempia nimenomaan puolustusmielessä. Samalla halusimme muuttaa hieman meidän ryhmittymistämme, ja olemme siksi tähän asti keskittyneet enemmän näihin kahteen asiaan hyökkäyksen kustannuksella, Page sanoo.

Tässä on myös onnistuttu ja Pagen mukaan nyt on seuraavan askelen aika ja se koskee nimenomaan hyökkäyspelaamista.

- Nyt kun olemme parempia puolustuksellisesti ja pystymme liikkumaan joukkueena paremmin pallottomana, voimme alkaa kehittämään hyökkäyspeliämme. Meidän täytyy olla vaarallisempia jatkossa, kun meillä on pallo, siitä ei kukaan ole eri mieltä, Page painottaa.

- Ilvestä vastaan hallitsimme jo palloa paljon paremmin, mutta meidän täytyy saada siitä hallinnasta vielä vaarallisempaa vastustajalle. Me haluamme olla pallonhallintajoukkue, joka luo paljon paikkoja.


IFK Mariehamn-SJK sunnuntaina 1.10. kello 18.30 Wiklöf Holding Arenalla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia