AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.31 // 5.8.2017

Uusia lupauksia Ilveksen harjoitusvahvuudessa

Uusia lupauksia Ilveksen harjoitusvahvuudessa

Ilveksen edustusjoukkueessa pelaa useita oman juniorikoulun kasvatteja. Lisää on tulossa hyvää vauhtia.

Kolmivuotisen sopimuksen jo allekirjoittaneen Tariq Kazin (16) lisäksi tällä viikolla harjoituksissa ovat olleet mukana B-juniori-ikäiset Jesse Huhtala, Roope Huhtala sekä Janne-Pekka Laine.

Huhtalan veljeskaksikon vanhempi osapuoli Jesse (17) kertoili tunnelmia liigarinkiin tutustumisesta.

– Ei ollut mikään yllätys, että vauhtia näissä treeneissä riittää. Tilanteisiin tullaan kovaa ja pallollisena on vähemmän aikaa toimia. Parhaani teen ja sekin toki helpottaa, että on muita junioreita mukana. Veljellistä kilpailua myös.

– Pelasin aiemmin Pirkkalan Jalkapalloklubissa. Pelasin muitakin lajeja, mutta futis vei voiton. Ilvekseen tultuani olen kehittynyt paljon. Saan uusia haasteita, kuten ykkösjoukkueen mukana harjoittelemisen. On mielenkiintoista seurata liigapelejä ja toivottavasti olen vielä joskus itsekin siellä kentällä.


Ilves – JJK lauantaina 5.8. kello 17.00 Tammelan stadionilla. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia