AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.23 // 6.6.2017

Tauko tuli RoPS:lle tarpeeseen niin henkisesti kuin fyysisesti

Tauko tuli RoPS:lle tarpeeseen niin henkisesti kuin fyysisesti

RoPS-pelaajat pääsevät hiukan hengähtämään. (Kuva: Juha Tamminen)

RoPS jäi sunnuntaisen HJK-ottelun jälkeen pienelle tauolle keräämään voimia tuleviin kamppailuihin.

Päävalmentaja Juha Malinen myönsi suoraan joukkojensa olevan väsynyt. HJK-pelin toista jaksoa sävyttivät maalien lisäksi myös lukuisat harhasyötöt. Alkanut maaottelutauko tulee tarpeeseen niin fyysisesti kuin henkisestikin.

- Meidän nuoret kaverit ovat joutuneet pelaamaan tiukan kevään kantaen isoa vastuuta ja kestäen todella kovaa painetta, Malinen muistutti.

- Nämä ovat pelaajia, jotka jossain toisaalla olisivat vielä Kakkosessa kehittymässä pikkuhiljaa kohden Veikkausliigaa. Nyt osalle pelaajista peliaikaa Veikkausliigassa on oikein tarjottu. Se on heille itselleen iso juttu, mutta silloin meidän täytyy ymmärtää, että siellä tulee erilaisia kausia, jotka liittyvät osin väsymykseen, osin nöyryyteen, ja välillä jopa oppimiskykyyn.

HJK:ta vastaan RoPS:n koko kokenut keskikenttä - Robert Taylor, Antti Okkonen ja Eetu Muinonen - joutui olemaan sivussa kokoonpanosta. Puolen tunnin kohdalla myös Sani Kaita oli pakotettu hakemaan vaihtoa. Emeka Eze pystyi pelaamaan puudutettuna ensimmäisen jakson ajan.

Maaottelutauon jälkeen joukkueen tilanteen pitäisi näyttää jälleen valoisammalta, mutta vielä HJK:ta vastaan Juha Malinen joutui ratkomaan kohtalaisen haastavaa palapeliä.

- Suurimmalta osin peli oli meidän puolustustaktiikkaan nähden kohtalaisessa kontrollissa. Kuitenkin esimerkiksi Lassi Järvenpää pelasi jälleen uudella paikalla. Myöskään Sanin tilalle vaihdettu Cem Felek ei ole koskaan pelannut keskikentän keskellä, mutta kantoi roolinsa isolla sydämellä, Malinen kehaisee.

- Samalla pitää kunnioittaa meidän kokenutta keskuspuolustustakin. He ovat onnistuneet, vaikka heidän edessään on tapahtunut yllättäviäkin asioita. Kunhan alamme saamaan miehiä takaisin, niin puolustajienkin tehtävä helpottaa. Todennäköisesti pystyisimme silloin pidempiin hyökkäyksiin, pallon liikuttelu olisi loogisempaa samoin kuin koko puolustaminen.

Puolustajiensa lisäksi Malinen jakaa tunnustusta laajemmaltikin, osittain peilaten koko kuluneeseen kauteen.

- Anselmi Nurmela on parantanut laitapuolustajana todella paljon. Ainakaan asenteen puutteesta Anselmi ei narahda kiinni. Saku Ylätupa ei käytännössä ole aiemmalla urallaan joutunut puolustamaan, mutta nyt hänelläkin alkaa tapahtumaan täysipainoisia asioita, päävalmentaja luettelee.

- Sakari Tukiainen pelasi HJK:ta vastaan pitkästä aikaa isot minuutit ja aivan ansaitusti. Hän on tehnyt todella paljon töitä harjoitusten ulkopuolella, ja se näkyi. Hän oli keskushyökkääjä, joka oli pelissä mukana, häiritsi vastustajaa, otti ilmapalloja ja pelasi tilanteet loppuun saakka.

Suuri osa Rovaniemen Palloseuran pelaajista on jo jäänyt lyhyelle kesätauolle. Suomen U18- ja U21-maajoukkueisiin valitut pelaajat ovat maajoukkueiden käytössä ensimmäisten otteluiden ajan ja palailevat kotiin viimeistään torstaina.


RoPS-FC Inter Rovaniemen keskuskentällä lauantaina 17.6. kello 15. Otteluita voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia