AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.09 // 4.3.2017

PS Kemi kohtaa tutun englantilaisvastustajan

PS Kemi kohtaa tutun englantilaisvastustajan

Jari Åhmanin valmentama PS Kemi kohtaa lauantaina englantilaisen akatemiajoukkueen RIASA:n Kemissä. (Kuva: Juha Tamminen)

PS Kemi saa lauantaina 4. maaliskuuta kansainvälisiä vieraita Junkohalliin, kun harjoitusottelussa vastaan asettuu englantilainen akatemiajoukkue RIASA.

RIASA eli Richmond International Academic and Soccer Academy on pohjoisenglantilainen jalkapalloakatemia, jossa opiskelijat voivat pelaamisen ohessa suorittaa korkeakoulututkinnon. PS Kemi on toiminut yhteistyössä akatemian kanssa jo muutamia vuosia ja kemiläisten riveihin on RIASA:n kautta siirtynyt mm. Joey Spivack ja lähes sata ottelua Kemissä pelannut Christian Eissele.

Joukkueet ovat kohdanneet kerran aiemmin, kaudella 2013 PS Kemin Englannin harjoitusleirillä. Tuolloin ystävyysottelu päättyi Kemin voittoon juuri Eisselen maaleilla 2-1. Nyt RIASA leireilee vastavuoroisesti Kemissä.

Lauantaina Jungon sametilla vastuuta lienee luvassa koko pelaajistolle ja ensimmäistä kertaa mukana nähdään myös Aubrey David ja Abdoulie Mansally. Kolumbialaiskärki Edwin Salazar ei ole pelikuntoinen loukkaannuttuaan keskiviikkona.

Ottelu PS Kemi-RIASA alkaa Jungon Arina Areenalla lauantaina 4.3. kello 16.

Lisää uutisia