AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 20.6.2016

HIFK valmiina kohtaamaan AIK:n

HIFK valmiina kohtaamaan AIK:n

Matias Hänninen on valmis haastamaan AIK:n. (Kuva: Juha Tamminen)

HIFK kohtaa ruotsalaisen suurseura AIK:n tiistaina 21. kesäkuuta Sonera Stadiumilla.

Molemmat joukkueet lähtevät otteluun parhailla mahdollisilla kokoonpanoilla, sillä ottelu on AIK:lle kenraali europeleihin.

– Olen aikaisemmin itse pelannut kansainvälisiä matseja vain Playstationilla FIFA:ssa. Onhan se nättiä, kun pääsee testaamaan omia taitoja ja näkee, että pysyykö perässä ja kuinka paljon täytyy repiä paidasta, liigauran ensimmäisen maalinsa FC Lahtea vastaan tehnyt IFK-puolustaja Matias Hänninen kertoo seuransa verkkosivuilla.

AIK:n suomalaistoppari Sauli Väisänen pelasi viime kaudella lainasopimuksella tähtirinnoissa kuusi liigaottelua. Ruotsalaisseurassa pelaa myös Suomen A-maajoukkueesta tuttu hyökkääjä Eero Markkanen.

– Tähän mennessä on ollut täydellinen mediahiljaisuus. Sauli saa olla hereillä tiistaina, Hänninen heittää.

HIFK:n seuraava Veikkausliigan ottelu on PS Kemiä vastaan.

PS Kemi – HIFK sunnuntaina 3.7. kello 18.30 Sauvosaaren kentällä. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia