AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.24 // 18.6.2016

FC Interille seuratukea juniorivalmennukseen

FC Interille seuratukea juniorivalmennukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt FC Inter Turku ry:lle seuratukea 15 000 euroa, joka tulee kohdentaa seuran nuorimpien ikäryhmien valmennuksen kehittämiseen. Avustus on kuitenkin vain osa hankkeen kokonaiskustannuksista, sillä se vaatii myös merkittävää omarahoitusosuutta.

FC Interin junioripäällikkö Pasi Hyvätti korostaa, että avustus on tervetullut seuraan, jossa kehittyvään junioritoimintaan panostetaan.

- Seurassa ollaan erittäin tyytyväisiä ja ylpeitä siitä, että tukea saatiin, sillä se edesauttaa sitä kehitystyötä, jota seurassa tehdään juniorityön parantamiseksi. Valtiovallan tuki on osoitus siitä, että olemme oikealla tiellä. Haluamme kehittää junioritoimintaamme kokonaisvaltaisesti ja harkitusti. Seuran johto on erittäin sitoutunut tähänkin hankkeeseen ja se antaa edellytykset viedä asioita eteenpäin, Hyvätti kertoo Interin verkkosivuilla.

FC Interin junioritoiminta on laajentunut viime vuosina ja laajenee entisestään, kun syksyllä otetaan mukaan toimintaan myös 2006-syntyneet pojat. Samalla tullaan kiinnittämään huomiota myös laadun parantamiseen.

- Kun seurajohto on sitoutunut turvaamaan myös hyvät harjoitusolosuhteet, uskon, että toimintamme tulee tuottamaan jatkossa entistä parempia pelureita sekä samalla antamaan lapsille ja nuorille positiivisia elämyksiä ja hyviä eväitä muutoinkin elämän polulla, sanoo Hyvätti.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratuki on sataprosenttisesti Veikkauksen tuottoa.


KuPS-FC Inter Väinölänniemellä sunnuntaina 19.6. kello 18.30. Ottelu esitetään suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu+:ssa.

Lisää uutisia