AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.25 // 28.6.2015

Ennakko: FC Inter-HJK

Ennakko: FC Inter-HJK

HJK ei montaa päivää Tampereen reissunsa jälkeen ehdi lepäämään ennen uutta vierasmatkaa. Perjantaina 1-1 tasapelin Ilveksen vieraana täpötäydellä Tammelan stadionilla pelannut Klubi nimittäin kohtaa Turun Veritas-stadionilla FC Interin jo maanantai-iltana. Lepopäiviä puolustavalle Suomen mestarille jää vain kaksi.

Inter ja HJK kohtaavat toisensa toista kertaa tällä kaudella. Toukokuussa HJK:n kotikentällä Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa Klubi oli parempi Mike Havenaarin kahdella maalilla lukemin 2-0.

Inter-HJK –ottelu on turkulaisille merkittävä tapahtuma Suomen mestarin vierailun lisäksi myös siksi, että sinimustien ykköstähti Mika Ojala pelaa viimeisen ottelunsa Interin paidassa. Saksaan siirtyvä Ojala on ollut tällä kaudella totutun tärkeä palanen turkulaisten peliä vaarallisten erikoistilanteidensa ja peliälynsä myötä.

- Mika saa nyt toisen mahdollisuuden ulkomailla, mikä on hänen kannaltaan hyvä asia. Totta kai olisin halunnut pitää hänet joukkueessa, mutta meidän pitää myös auttaa pelaajia eteenpäin urillaan, kommentoi päävalmentaja Job Dragtsma tähtipelaajan siirtoa.

HJK tietää, että edessä ei missään nimessä ole helppo ottelu.

- Inter on pelannut hyvin ja on erittäin vaarallinen vastustaja, etenkin kotonaan. He ovat tehneet paljon maaleja ja meidän puolustamisemme on parannuttava selvästi, jotta pystymme pitämään oman maalimme puhtaana. Yksi iso asia Interiä vastaan puolustaessa on tietenkin Ojalan kurissa pitäminen, hän on heidän yksi vaarallisimmista pelaajista, HJK:n päävalmentaja Mika Lehkosuo miettii.

Klubin kotipelien hyvän vireen siirtämiseen myös vieraskentälle ei "Bana" Lehkosuon mukaan taikatemppuja ole, vaan jokaiseen otteluun valmistaudutaan samalla tavalla.

- Tasaisuutta me tarvitsemme lisää. Pelaamisen taso on heitellyt liikaa pelien välissä ja myös pelien sisällä. Jokaiseen otteluun valmistaudutaan aina huolellisesti ja niin tehdään myös maanantaina Interiä vastaan, Lehkosuo painottaa.

Vaikka Interin peli onkin kulkenut nousujohteisesti viime otteluissa, juuri tasaisuus on se asia, mitä myös Dragtsma kaipaa joukkueensa otteisiin lisää.

- Pelaamme hyviä jaksoja, mutta välillä tasomme laskee liikaa, minkä takia vastustaja on päässyt rokottamaan meitä. Meidän pitää pystyä pitämään tasomme korkealla läpi ottelun. Tämä vaatii pelaajilta keskittymistä ja myös tietynlaista nöyryyttä lisää, painottaa Dragtsma.

Interin kokoonpanosta puuttuvat huomisesta HJK-ottelusta varmuudella Kalle Kauppi, Jukka Lehtovaara, Oskari Qvick ja Vahid Hambo. RoPS-ottelussa kolhuja saaneen Henri Lehtosen pelaaminen on epävarmaa. Guy Gnabouyou on sen sijaan jälleen mukana kokoonpanossa.

Klubin riveistä on Inter-ottelussa sivussa reisivammasta kärsivän Nikolai Alhon lisäksi varmuudella vain alaraajavamman vuoksi sivussa oleva Formose Mendy. Kuumeilun vuoksi Ilves-ottelun huilannut Valtteri Moren on näillä näkymin mukana kokoonpanossa, kuten myös Ilvestä vastaan sivussa ollut Veli Lampi.


FC Inter - HJK maanantaina 29.6. kello 18.30 Veritas Stadionilla. Voit seurata ottelua suorana lähetyksenä IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta.

Lisää uutisia