AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.16 // 19.4.2024

Ennakko: VPS-Gnistan

Ennakko: VPS-Gnistan

Kuva: APOLLO PHOTO

VPS jatkaa Veikkausliigataipalettaan kotonaan lauantaina, kun vastaan asettuu nousukiidossa etenevä IF Gnistan.

Gnistan on todistellut salonkikelpoisuuttaan Veikkausliigassa toden teolla sarjan alkukierroksilla. Avauskierroksella kaatui Inter Ogelissa 2-1 lukemin ja viime kierroksella Kipinä haki Tammelasta vieraspinnat todellisessa maali-ilottelussa.

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo joukkueen treeniviikon sujuneen hyvin, ja toteaa odottavansa lauantain kohtaamista todella innokkaasti. Gnistanin loistava kauden aloitus ei ole kuitenkaan Nuorelaa sinänsä sen suuremmin yllättänyt.

- Viikkomme on mennyt ihan kivasti. Olemme vetäneet täyden treeniviikon, kun taas esim. Gnistan pelasi tiistaina Cupin matsin, joten olemme saaneet keskittyä lauantain otteluun täysillä. Uskon, että todella hauska ottelu tulossa, ja itse odotan kovasti Gnistania Lemonsoft Stadionille. Heidän pelaamisessaan on paljon samoja asioita kuin meilläkin, joka tarkoittaa sitä, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita varmasti nähdään aika paljon lauantaina.

- Gnistanin alkukauden loistava startti ei ole yllättänyt meitä sen enempää. Joukkueessa on valtavasti hyviä pelaajia, ja nousijajoukkueella kovasta näytönhalusta peli ei koskaan jää kiinni, Nuorela ennakoi.

Gnistanin maalijuhlat saivat jatkoa tiistaina, kun joukkue raivasi VJS/2:n tieltään Suomen Cupissa 1-8 lukemin. Cup-ottelun jälkeen katseet kuitenkin käännettiin välittömästi lauantain otteluun, jossa Kipinä on jälleen ison haasteen edessä.

- Ihan hyvillä mielin lähdetään peliin. Lähdetään haastamaan kovaa vastustajaa. Tiistain matsin jälkeen käännettiin välittömästi katseet lauantaihin. Ollaan tehty ihan perusvalmistautuminen eli palauteltiin ja harjoiteltiin, sanoo Gnistanin päävalmentaja Jussi Leppälahti.

Vaasasta Gnistan lähtee hakemaan kolmea pistettä tutulla reseptillä.

- Yritetään prässätä mahdollisimman hyvin ja aktiivisesti ja tehdä paikoista maalit.

Nuorela mainitsee VPS-joukkueen kohdanneen haasteita puolustuspään poissaolojen seurauksena. VPS-luotsin mukaan luvassa on kokoonpanomuutoksia

- Meillä on ollut jopa hieman isojakin ongelmia puolustuspään suhteen poissaolojen merkeissä, ja sitä joudumme miettimään myös lauantain ottelua varten. Saamme kuitenkin hyvän joukkueen kentälle huomista varten, Nuorela tuumaa.

Vierasjoukkueen kokoonpanon osalta tilanne on pysynyt aika lailla muuttumattomana. Pitkäaikaistoipilaiden Vertti Hännisen ja Tomás Castron lisäksi Jukka Raitalan pelikunto on arvoitus ja selviää vasta lähempänä ottelua.

Erotuomari: Manninen Joona
AET 1: Nykänen Sami
AET 2: Kemppinen Antti
4.ET: Simani Peiman


VPS - Gnistan Lemonsoft Stadionilla lauantaina 20.4. kello 18.30. Kaikki kauden Veikkausliigaottelut suorana Ruudusta.

Lähde: VPS:n verkkosivut, Gnistanin verkkosivut
Lisää uutisia