KTP on Mikko Sumusalon uusi osoite - kokenut puolustaja jahtaamaan paluuta Veikkausliigaan
Ykkösliigassa tulevalla kaudella 2024 pelaava KTP:n jalkapallojoukkue on hankkinut riveihinsä neljä edellistä kautta IFK Mariehamnissa pelanneen Mikko Sumusalon.
33-vuotias Sumusalo on porvoolaisen FC Futuran kasvatti, mutta hän siirtyi HJK:hon jo 9-vuotiaana. Kuusi Suomen-mestaruutta (2009-2013 ja 2018) HJK:ssa voittaneella Sumusalolla on 167 ottelun kokemus Veikkausliigassa pelaamisesta.
- Sopimus on yksivuotinen. Jos noustaan Veikkausliigaan, sopimus jatkuu automaattisesti, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko sanoo.
Jo 15 vuotta sitten Veikkausliigassa debytoinut Mikko Sumusalo tuo KTP:n edustusjoukkueeseen roppakaupalla voittamisen kulttuuria. Viisi kertaa peräkkäin ja yhteensä kuudesti mestaruutta Helsingin Jalkapalloklubissa juhlinut Sumusalo vaihtaa mielellään "Ahvenanmaan Ahtaajista" kotkalaismiehistöön.
- Ensinnäkin uskon, että KTP:llä on joukkue, joka on kärkikamppailussa mukana. Kaikki näyttää siltä, että pääsen voittavaan joukkueeseen, Sumusalo sanoo.
Sumusalon perheellä on koti Porvoossa, joten KTP ja Kotka eivät ole kaukana.
- Olen Porvoosta kotoisin ja nyt pääsee lähelle. Minulla on kaksi tytärtä ja vaimo, joten tämä on hyvä kombinaatio.
Kokenut puolustuspelaaja saapui IFK Mariehamin riveistä KTP:hen intoa puhkuen.
- Juttelin "Johnnyn" (Johannes) Laaksosen ja "Nitin" (Niko Ikävalko) kanssa ensin, ja kun edellisestä pelistä on jo kaksi kuukautta, nyt on innokkaat fiilikset. Olen odottavaisin ja positiivisin mielin, Sumusalo päättää.
Kaikki Veikkausliigan talvikauden 2023-24 siirrot löydät kootusti täältä.