IFK Mariehamnille elintärkeä voitto (IFK Mariehamn-FC Haka 2-1)
IFK Mariehamn otti kovan taistelun päätteeksi kenties elintärkeän voiton FC Hakasta ja nousi taistelemaan tosissaan sarjapaikastaan.
Avausjakso alkoi melko rauhallisesti, mutta jo viiden minuutin kohdalla IFK Mariehamn sai hyvän vastaiskupaikan. Robin Sid riisti pallon keskikentällä ja pelasi nopeasti laidalle Albin Granlundille. Granlund eteni kymmenisen metriä ja pamautti todellisen pommin maaliin etukulmasta.
Maalin jälkeen tapahtumat olivat harvassa pitkään. Puolen tunnin pelin jälkeen Haka alkoi saada painetta aikaan ja lopulta sekavan tilanteen jälkeen Maissa Fall sai pallon IFK:n rangaistusalueella ja laukoi tasoituksen.
Juuri tauon alla Haka kolisutteli maalipuita vielä kahdesti, mutta IFK säästyi takaiskuilta ja tauolle mentiin lukemissa 1-1.
Toisen jakson alkuun IFK iski jälleen. Aly Ndomin hyvä pystysyöttö vapautti Olawale Tehen vasemmalla laidalla ja suora syöttö maalin eteen löysi Tucon, joka sijoitti pallon tyhjään maaliin.
Maalin jälkeen nähtiin IFK:lta pitkälti puolustustaistelua, jota joukkue teki uhrautuvasti, mutta Hakan hyökkäykset olivat vaarallisia. Elmo Henriksson IFK-maalilla teki useammankin ratkaisevan torjunnan, mutta 86. minuutilla tilanne näytti jo olevan tasan. Erotuomarin pilli rikkeen merkiksi kuitenkin pelasti kotijoukkueen.
Aivan lopussa Tucolla oli vielä paikka sinetöidä voitto, mutta ohjaus maalinedustalta painui niukasti tolpan väärältä puolelta.