"Joukkue oli tänään upea" – KuPS-luotsi Honkavaaran suutahdus viikolla tehosi
KuPS vei sunnuntaisen kärkikamppailun SJK:ta vastaan nimiinsä maalein 3-0 ja jatkaa sarjataulukon kärjessä.
KuPS:n päävalmentaja Jani Honkavaara antoi vuolaat kehut pelaajilleen esityksestä – ja pienen kehaisun myös itselleen ja valmennustiimille.
- Joukkue oli tänään upea, mutta kyllä me onnistuimme myös taktisesti erittäin hyvin. Pelisuunnitelma toimi täydellisesti. Harjoiteltiin sitä viikolla – että puolustetaan vähän alempana - ja minun piti vähän suuttuakin viikolla, kun pelaajat eivät oikein luottaneet siihen, "Honsu" kertoi lehdistötilaisuudessa.
- Oltiin kuitenkin tosi hyviä ja sovittiin, että saadaan tästä uusi työkalu meidän pakkiimme. Tosi upea suoritus pelaajilta.
Pelkkään puolustamiseen KuPS:n voitto ei kuitenkaan perustunut Honkavaaran analyysin mukaan.
- Onnistuttiin hyvin myös SJK:n prässin ohittamisessa. Sitä harjoiteltiin myös viikolla. SJK vähän muuttikin pelaamistaan, mutta hyvin pelaajat siihenkin reagoivat.
- Meiltä tämä oli todella hyvä suoritus ja vaihdot sitten vielä kruunasivat esityksen, Honkavaara sanoi.
Honkavaara nostikin esiin erityisesti avausmaalin viimeistelleen Eliton Jr:n sekä vaihdosta kentälle tulleen ja kahdella osumallaan ottelun naulanneen Arttu Heinosen.
- Eliton oli erittäin hyvä ja Arttu on meille arvokas pelaaja oli hän sitten avauksessa tai tulee penkiltä peliin.