AC Oulu EIF FC Haka FC Inter FC Lahti Gnistan HJK IFK Mariehamn Ilves KuPS SJK VPS
vko.26 // 27.6.2023

Hongalle pisteet loppuhetkien maalilla (FC Honka-VPS 1-0)

Hongalle pisteet loppuhetkien maalilla (FC Honka-VPS 1-0)

Kuva: Juhani Järvenpää

Espoossa nähtiin tiistaina tiukka ottelu, kun VPS matkusti FC Hongan vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon. Vepsulla oli kaikki mahdollisuudet voittaa peli Espoossa, mutta voittamattomalta tuntuva kirous sai jatkoa pelin ratketessa viime hetken maaliin lukemin 1–0.

Ottelu sai hitaan alun, eikä kumpikaan joukkue kyennyt saamaan omaa peliään täysin kuntoon. Vepsu kuitenkin painoi Honkaa enemmän päälle, ja sai aikaan muutamia potentiaalisia tilanteita. Vaasalaisten puolustuslinjan selustaan murtautuminen osoittautui Hongalle erittäin haastavaksi Vepsun puolustaessa tiiviisti ja kärsivällisesti omalla alueellaan.

VPS:n epäonni jatkui myös Honka-ottelussa, kun maalivahti Jonathan Viscosi loukkaantui ensimmäisen vartin aikana. Raidan huoltojoukot kävivät pariin otteeseen kentällä tavoitteenaan hoitaa Viscosin reisivamma kuntoon, mutta tuloksetta. 16 minuutilla Viscosi otettiin vaihtoon, ja kanadalaismaalivahdin tilalle tuli Teppo Marttinen.

Ensimmäisen jakson vaarallisin paikka nähtiin 32 minuutilla, kun Hongan hyökkäysalueen pyörityksen jälkeen Elias Äijälä pääsi laukomaan kovan pommin Vepsun maalin ylärimaan boksin ulkoreunalta. Äijälän uran ensimmäinen Veikkausliigamaali jäi täten vielä haaveeksi.

Vepsun maalinteko oli varsinaisen lähellä 41 minuutilla. Tyler Reidin pitkä purkupallo tavoitti Hongan hyökkäyskolmanneksella Peter Michaelin, joka voitti kaksinkamppailun Aldayr Hernandezia vastaan. Michael jakoi pallon boksissa takaa tulleelle Saviolle, joka pyrki harhauttamaan Honka-maalivahti Maksim Rudakovin ja sijoittamaan pallon tyhjään maaliin. Tila jäi kuitenkin pieneksi ja pallon eteen pääsi Hongan pelastavana enkelinä aiemmin vaikeuksissa ollut Hernandez.

Vepsun Peter Michael sai vielä muutaman hyvän tilanteen aikaiseksi hyökkäysalueella haastaessaan taidokkaasti Hongan puolustuslinjaa. Michaelin kaukaa lähteneet laukaukset eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi vaarallisia löytääkseen tietään verkon perukoille. Ensimmäisellä puoliajalla ei nähty varoituksia, ja tauolle siirryttiin 0–0 lukemissa.

Toisen puoliajan alkaessa nähtiin pelin ensimmäinen varoitus. Hongan Juan Alegria sai keltaisen kortin lyödessään Vepsun Evgeniy Bashkirovia kasvoihin pallonkuljetustilanteessa. Vepsu aloitti Alegrian varoituksen jälkeen toisen puoliskon vahvasti Savion haastaessa Hongan puolustuspäätä. Taidokkailla liikkeillään edennyt brasilialaistaituri teki itselleen tilaa boksiin, ja haki vetopaikkaa vasemmalle jalalleen. Lopulta Savion laukaus otti kimmokkeen Hongan puolustuslinjasta, eikä Vepsu saanut palkintoaan hyvästä hyökkäysalueen suorituksesta.

Hetki edellisen jälkeen Vepsun Prosper Ahiabu pelasi huolettomasti pallontavoittelutilanteessa, kun ghanalaispelaaja astui ilkeän näköisesti Hongan Ville Kosken jaloille. Koski kärsi loppupelin kipeästä jalasta, ja tilanteessa Ahiabulle nousi oikeutetusti keltainen kortti.

Savio sai 55 minuutilla uuden mahdollisuuden maalintekoon, kun Mikko Pitkäsen oikealta laidalta lähtenyt korkea keskitys tavoitti VPS-hyökkääjän boksissa. Savion pusku oli luja, mutta liian jyrkkäkulmainen pallon pomppiessa suhteellisen vaarattomasti maalivahti Rudakovin syliin. Tilanteen jälkeen Pitkänen otti varoituksen epäselvästä tilanteesta.

62 minuutilla nähtiin yksi koko Veikkausliigakauden upeimpia torjuntoja. Hongan Clesio Bauque sai chippisyötön boksiin, josta mosambikilaishyökkääjä pommitti pallon kohti maalia suoraan ilmasta. Marttinen venytti kuitenkin tilanteessa ilmiömäisen torjunnan, josta pallo kohosi yli maalin.

Bashkirov pääsi yrittämään salakavalaa maalia 62. minuutilla riistäessään pallon keskialueella Florian Krebsiltä. Kaukana maaliltaan ollut Rudakov lähti pinkomaan kohti maaliaan, kun Bashkirov lähti päättäväisenä laukomaan 40 metristä kohti maalia. Laukaus oli kuitenkin liian korkea pallon kohotessa hieman yli maalin.

Honka sai ottelun loppupuolella enemmän otetta pelistään, ja espoolaiset hallitsivat palloa pidempiä jaksoja Vepsun alueella. Raita kuitenkin puolusti laadukkaasti päästämättä Honkaa murtautumaan vapaasti boksiin.

Ottelu sai kuitenkin vaasalaisten kannalta jälleen dramaattisen ja harmillisen lopun pelin ratketessa puolustusalueella heikosti pelattuun viime hetken tilanteeseen. Tilanne alkoi Tyler Reidin huolimattomasta pelaamisesta omalla alueella puolustajan puskiessa suhteellisen vaarattoman pallon päätyrajasta yli. Kulman jälkitilanteesta Hongan Roman Eremenko antoi korkean keskityksen boksiin, josta täysin vapaana ollut Mateo Ortiz pääsi puskemaan pallon ohi Teppo Marttisen.

Vepsu ei kyennyt nousemaan toteutuneesta ahdingosta, ja ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 1–0 voittoon jättäen arvokkaat pisteet Espooseen.

vko.25 // 21.6.2024
Lisää uutisia